Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Jonne Aaron lapsuudestaan: ”Join ensimmäisen kerran 8-vuotiaana”

laulaja
Uuden tv-sarjan aloitusjaksossa nähdään, miten vaikeissa oloissa lapsuutensa viettänyt Jonne Aaron sijoitetaan lopulta perhetukikeskukseen.

– Nyt mietin, että herrajumala, miten hukassa olen ollut.

Maanantai-iltana tv-ruudussa nähdään uusi ohjelma Risteyksessä, jossa käsitellään draaman keinoin julkisuudesta tuttujen henkilöiden elämän käännekohtia.

Aloitusjakso käsittelee muusikko Jonne Aaronin, 31, nuoruutta. Jonne kuului nuorena Länsi-Tampereen lähiönuoriin, jotka porukalla tekivät kaikkea kiellettyä. Illan tarinassa Jonne on mukana varastamassa autoa. Laulaja muistelee olleensa 12-vuotias, kun se tapahtui.

– Auton vieminen oli aika ääripäätä kaikista niistä törttöilyistä, joita kavereiden kanssa teimme. Varastimme kaikenlaista, kun joukossa tyhmyys tiivistyi.

Käsikirjoitukselle hyväksyntänsä antaneen Jonnen mukaan illalla nähtävä tv-tarina on varsin siloteltu versio todellisuudesta.

– Tapahtui paljon sellaista, mikä ei kestä päivänvaloa. Koskaan emme kuitenkaan jääneet kiinni. Minusta ei ole mitään merkintöjä virallisissa papereissa.

Jonnen vanhemmat erosivat, kun hän oli 12-vuotias. Osa ongelmista oli alkanut jo ennen eroa, sillä kotona alkoholin käyttö teki elämästä rikkinäistä. Jonne itsekin tutustui juomiseen jo varhain.

– Olin toisella luokalla kahdeksanvuotiaana, kun join ensimmäistä kertaa. Veimme erään vanhemman kaverin kiljuvaraston. Ei se mikään hurmiollinen kokemus ollut, Jonne muistaa.

Meni muutama vuosi, ennen kuin juominen alkoi kuulua elämään säännöllisemmin.

– Nyt kun mietin, että olin silloin vielä ihan lapsi, niin herrajumala, kuinka hukassa olen ollut. Ei sen ikäisenä pitäisi edes kokeilla alkoholia. Tuntuu kuin se olisi ollut ihan toinen elämä, laulaja miettii.

– Puhun näistä asioista, jotta vastaavissa tilanteissa olevat saisivat lohtua ja ymmärtäisivät, ettei yhdenkään lapsen tarvitse syyttää itseään rankoista olosuhteista. Kukaan ei voi mitään sille, mihin perheeseen syntyy.

Kotiolojen rikkinäisyys aiheutti monenlaisia haittoja.

– Kymmenvuotiaana meinasin ensimmäisen kerran jäädä luokalle. En kuitenkaan koskaan jäänyt luokalleni, vaan selvisin aina nipin napin.

Vanhempien eron jälkeen Jonne majaili molempien luona. Elämä oli kummassakin paikassa sen verran levotonta, että 14-vuotiaana Jonne sijoitettiin Raholan perhetukikeskukseen.

– Rahola oli hyvä paikka ja opetti minulle paljon, mutta aluksi en olisi millään halunnut sinne. Joutuminen pois kotoa oli todella kova paikka.

Raholassa ollessaan Jonne alkoi keskittyä tosissaan musiikkiin.

– Musiikki antoi elämälle merkityksen ja päämäärän.

Jonne ei tiedä, aikovatko vanhemmat katsoa illan ohjelman.

– En ole kysynyt. Kun juttelemme, puhumme ihan muista asioista. Isän kanssa puhutaan yleensä naisista ja autoista, Jonne paljastaa.

Videoklipillä kohtaus Risteyksessä-ohjelmasta.

Klipissä selviää miten Jonne päätyi Raholan perhetukikeskukseen. Risteyksessä-ohjelma Nelosella maanantaisin klo 20.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    8. 8

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. Näytä lisää