Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Alle 3 kuukautta synnytyksestä – Minttu Virtanen timminä bikineissä

tikissä
Minttu Virtanen on hoikassa kunnossa.
Tammikuun lopussa Robin-pojan synnyttänyt F1-kuljettaja Kimi Räikkösen kihlattu Minttu Virtanen on hoikassa kunnossa. Tuore äiti julkaisi Instagram-tilillään aurinkoisen kuvan, jossa ottaa lokoilee aurinkotuolissa mustissa bandeau-bikineissä. Päivettynyt Minttu katsoo kameraan hymynkare huulillaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

– Seksikäs mamma. Kimi on niin onnekas, eräs Mintun seuraaja on kirjoittanut kuvan alle.

Minttu on blogissaan kertonut hyvän ystävänsä fitnessmalli Nanna Koiviston ( jääkiekkoilija Jere Karalahden kihlattu) tehneen hänen kuntosaliohjelmansa.

– Pyysin Nannaa tekemään minulle kuntosaliohjelman ja treeni todella meni perille. Kun synnytyksestä on kulunut hieman kauemmin aikaa, ohjelmaan lisätään hyppyjä sekä kyykkyjä isommilla painoilla.

– Pitkän tauon jälkeen rauhallisesti aloittaminen olisi ihan hyvä taito osata, mutta jotenkin sitä päätyy tekemään vanhojen tapojen mukaan. Tuntemukset kropassa seuraavana päivänä oli sen mukaiset ja lihakset ihanan kipeät. Tiesi tehneensä, Minttu kirjoitti blogissaan maaliskuun alussa.

Fitnesspäiväkirjat -ohjelmassa esiintyvä Nanna kertoi Ilta-Sanomille ohjelman lehdistötilaisuudessa, että Mintulle oli helppoa tehdä rankempikin treeniohjelma, sillä tämä tiesi Mintun noudattavan sitä tunnollisesti.

Minttu on kirjoittanut kuntosalitreenien lisäksi treeneihinsä kuuluvan muun muassa polvennostojuoksuja, pakarajuoksua, sivuttaislaukkaa, nilkkahyppelyä, vuoroloikkaa, borzovin loikkia ja tasaloikkia.

–– Harjoitus kehittää räjähtävyyttä, voimaa ja tuo pyöreyttä lihaksiin. Vedot ja loikat tuo hyvää vaihtelua juoksuharjoittelulle ja antaa erilaisen ärsykkeen pakaroille, reisille ja pohkeille, Minttu kirjoittaa blogissaan..

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    7. 7

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    8. 8

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    7. 7

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää