Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

The Voice of Finlandissa toiseksi tullut: ”Finaalista jokamiesluokan kisoihin”

the voice of finland
Laulukilpailun kakkossija oli Jani Klemolalle pienoinen yllätys.
Veteliläinen Jani Klemola, 24, sijoittui The Voice of Finlandissa toiseksi, kun voiton vei yksi kilpailun ennakkosuosikeista: Miia Kosunen. Vaikka Jani Klemola on pärjännyt hyvin koko kisan ajan ja saanut paljon kehuja muun muasssa Michael Monroelta, kakkossija oli kuitenkin pienoinen yllätys.

Janin tähtivalmentaja Olli Lindholm ei kuitenkaan yllättynyt suojattinsa menestyksestä.

– Jani meni niin pitkälle kuin hän ansaitsi mennä. Nämä ovat tulkintakysymyksiä. Olen ihan helkkarin onnellinen ja ylpeä pojan puolesta, Olli totesi IS:lle heti lähetyksen päätyttyä.

Jani itse suhtautui kakkossijaan samanlaisella tyyneydellä kuin itse kisaankin.

– Erittäin hyvät fiilikset. Voitto meni täysin oikeaan osoitteeseen. En uskonut, että tässä porukassa menisin näin pitkälle, Jani tunnusti reilusti.

– Miia oli ennakkosuosikki. Autourheilutermein, kun kiihdytettiin ykkösellä ja vaihdettiin kakkoselle, niin Miia oli jo autonmitan muita edellä.

Tähtivalmentajat kehuivat moneen otteeseen kisan aikana Jania siitä, että hän on valmis paketti. Alkaako tästä ura laulajana on kuitenkin vielä Janille epäselvää.

– Toivottavasti. Tämä on ollut iso matka itselle ja ollut käyntikortti henkilökohtaisella tasolla itse kullekin. Bändiä vaan huutaa, Jani vinkkaa.

Ollin valmennukseen Jani oli erittäin tyytyväinen.

– Oli hienoa kulkea Ollin johdattamana päätyyn asti. Olen ollut ihteäni paremmassa seurassa. Genre on ollut pitkälle sama, mihinkään muottiin ei mua valettu missään vaiheessa. Sain olla vain ja ainoastaan se Jani, joka olen.

Pitkän kisarupeaman päätteeksi Jani arveli, että ei ryhdy isommin juhlimaan.

– Ehkä käydään laulajaporukan ja läheisten kanssa syömässä ja juodaan skumpat. Varmaan sitten menen huomenna ja pyhänä Kokemäelle katsomaan jokamiehenluokan kisoja.

Olli näkee, että Janilla on mahdollisuus luoda ura laulajana.

– Toivon, että hän väsää bändin ja rupee hissukseen esiintymään.

– Oleellista on, että hän sai itsevarmuutta. Ääni jo oli, Olli totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    5. 5

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Saara Aalto on X Factor -finalisti! Näin huikean jännittävä tuloslähetys eteni hetki hetkeltä

    9. 9

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    10. 10

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    5. 5

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    6. Näytä lisää