Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Yhdysvalloissa uraa luova Sara Maria Forsberg: ”Ikävöin mämmiä!”

Youtubesta tähdeksi
Sara Maria Forsberg oli vielä reilu vuosi sitten tuiki tavallinen tyttö Pietarsaaresta. Smokahontas-YouTube-videoidensa myötä Yhdysvaltoihin ja viihdebisnekseen tempaistu nainen julkaisee ensi viikolla ensimmäisen singlensä artistinimellä SAARA. Miten tässä näin kävi, ja mitä Sara itse kaikesta ajattelee?
Sara Maria Forsberg pahoittelee heti alkuunsa, jos hän vaikuttaa hieman pöllähtäneeltä. Hän saapui kaksi päivää sitten Los Angelesista Suomeen ja kärsii omien sanojensa mukaan pahasta jetlagista.

– Mulla menee aina neljä viikkoa selvitä aikaerosta. Olen juonut jo neljä energiajuomaa tänään, joten älä ihmettele jos alan täristä, hän nauraa.

Yhdysvalloissa nykyään asuva Forsberg on Suomessa markkinoimassa 21.4. julkaistavaa ensimmäistä singleään. Forsberg allekirjoitti vuosi sitten levytyssopimuksen yhdysvaltalaisen levy-yhtiön kanssa, ja nyt sopimus on konkretisoitumassa omaksi albumiksi. Jatkossa hänet tunnetaan nimellä SAARA.


Väsymyksestä huolimatta puhetta pulppuaa iloisen nuoren naisen suusta hurjalla tahdilla.

– Ehdin piipahtaa tällä kertaa vain kahdeksi päiväksi kotiin Pietarsaareen. Nämä pikavisiitit Suomeen ovat ikäviä, kun olisi niin paljon ihmisiä, joita haluaisin nähdä, viisi päivää Suomessa viettävä Sara harmittelee.

Takana hullu vuosi

Siitä on vain vähän reilu vuosi aikaa, kun Sara ponnahti julkisuuteen YouTubeen lataamansa kielivideon myötä. Videolla Sara puhuu siansaksaa maailman eri kieliä imitoiden. Video sai hetkessä satoja tuhansia katselukertoja ympäri maailman – ja tähän päivään mennessä se on katsottu yli 14 miljoonaa kertaa. Tuolloin Pietarsaaressa Halpa-Hallin kassana työskentelevälle Saralle alkoi ropista työtarjouksia aina Yhdysvaltoja myöten, ja huhtikuussa hän istui jo yhdysvaltalaisen talk show -emäntä Ellen DeGeneresin sohvalla.

Sittemmin Sara on muuttanut Santa Monicaan, Los Angelesiin, saanut levytyssopimuksen, näytellyt Renny Harlinin Skiptrace-elokuvassa Pekingissä, jatkanut videoiden tekemistä suositulle YouTube-kanavalleen ja kirjoittanut kappaleita paitsi omalle tulevalle albumilleen myös muille artisteille maailmalla. Esimerkiksi korealaisen supersuositun K-pop-ryhmä Girls Generationin toukokuussa julkaistava single on SAARAn käsialaa.

– Olen tosi realisti luonteeltani. Maailmalla musiikkibisneksessä on ihan hirveä kilpailu. En kuvitellutkaan pärjääväni, mutta kun muut uskoivat minuun, aloin lopulta itsekin innostua.


Saran on yhä vaikea käsittää, mitä kaikkea vuodessa on tapahtunut.

– Kaikki tuntuu ihan hullulta, tämä on ollut nopein vuosi elämässäni. En todella olisi voinut kuvitellakaan mitään tällaista. En ollut edes suunnitellut hakeutuvani viihdebisnekseen, vaan halusin ennen kaikkea Helsingin yliopistoon opiskelemaan kielitieteitä.

Vuotta aiemmin Sara oli valmistunut kaksoistutkinnon myötä sekä ylioppilaaksi että ravintolakokiksi. Jostain syystä hän oli saanut päähänsä, etteivät hänen pisteensä riitä yliopistoon, joten hän päätti pitää välivuoden ja etsiä ravintola-alan töitä Helsingistä

– En saanut töitä Helsingistä, joten pysyin Pietarsaaressa ja latasin YouTubeen videon ihan vain omaksi huvikseni.

Manageri-eno pitää Saran jalat maassa

Saran arki Santa Monicassa on kiireistä, eikä yksinäisyys ehdi vaivata. Tavallisesti hän herää seitsemän aikaan aamulla, käy lenkillä koiransa kanssa, syö aamupalaa ja suuntaa tunniksi salille treenaamaan. Keskipäivällä vuorossa on erilaisia tapaamisia ja iltapäivisin hän vetää live-treenejä bändinsä kanssa. Takaisin kotiin hän ehtii iltayhdeksän maissa, jolloin on aikaa hoitaa sosiaalista mediaa.

– Alussa koti-ikävää ei edes ehtinyt tulla, mutta nyt huomaan välillä unelmoivani Suomi-jutuista. Kaipaan perhettä, ystäviäni, saunaa, salmiakkia, ruisleipää, Fazerin sinistä, porkkanakakkua, äidin tekemää kaalilaatikkoa ja mämmiä – mämmi on ihan aliarvostettua!

Saralla on Yhdysvalloissa mukana Johannes-enonsa, joka on myös hänen managerinsa ja paras ystävänsä. Johannes pitää Saran mukaan myös huolen, ettei hän ala missään vaiheessa leijua ison maailman pyörityksen keskellä. Muu Saran perhe tukee ja kannustaa häntä Suomesta innoissaan tytön menestyksestä.


– En ole ikinä ollut bilehile. Vaikka täytänkin kahden viikon päästä 21, mikä on täysi-ikäisyyden raja Yhdysvalloissa, en usko että siitäkään aiheutuu ongelmia, Sara naurahtaa.

Menestyspaineet pelottavat

Sara ei usko enää palaavansa Suomeen asumaan, sillä elämä, koti ja ennen kaikkea työt ovat nyt Yhdysvalloissa. Santa Monicasta on tullut Saralle hyvin rakas paikka.

– Jos jään Kaliforniaan, haluan pysyä Santa Monicassa. Mutta Suomessa on ihana käydä, ja pyrinkin käymään täällä kolmen kuukauden välein.

Sara myöntää, että vaikka kulunut vuosi on ollut upea, epätietoisuus tulevasta on myös ollut raskasta.

– Jatkuva epätietoisuus siitä, miten lopulta menestyy, on raskainta. Totta kai on paineita tehdä musiikkiuraa Hollywoodissa, jossa kaikki, elämistä myöden, on tosi kallista. Toisekseen panen työhön niin paljon omaa itseäni, minulla todella on kaikki pelissä. Joten se on pelottavaa, mutta samaan aikaan tosi siistiä.

Mutta mistä Sara vielä haaveilee?

– Tietty, jos menestyisin viihdyttäjänä, se olisi mahtavaa. Mutta haaveeni on, että mitä tahansa tapahtuukin, olisin vain onnellinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää