Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Paris Hiltonin Tinkerbell-koira kuoli – ”Sydämeni on särkynyt”

koiraystävä
Paris Hiltonin lemmikki-chihuahua Tinkerbell on kuollut. Moni muistaa koiran, joka poseerasi usein emäntänsä käsipuolessa.
Seurapiirikaunotar Paris Hiltonin 14-vuotias lemmikkikoira, chihuahua Tinkerbell on kuollut, uutisoi TMZ-viihdesivusto.

Moni Hiltonin elämää seurannut muistaa pikkuisen koiran, joka matkusti ja poseerasi usein omistajansa seurassa ympäri maailmaa.

Hilton hankki koiran vuonna 2002 sen jälkeen, kun ihastui kyseiseen koirarotuun nähtyään elokuvan Blondin kosto. Yhdysvaltalaisessa komediaelokuvassa Reese Witherspoonin esittämän Ellen mukana kulkee pieni chihuahua.

Tinkerbell-koira sai elämänsä aikana myös oman osansa julkisuuden varjopuolista. Vuonna 2004 koira katosi, kun varkaat iskivät Hiltonin kotiin. Hilton tarjosi koiran löytymisestä suurta palkkiota, mutta kuusi päivää myöhemmin koira ilmestyi mystisesti takaisin omistajansa käsipuoleen.

Paris Hilton on kommentoinut menetystä Instagram-tilillään.

– Sydämeni on särkynyt. Olen surullinen, tuntuu kuin olisin menettänyt yhden perheenjäseneni, Hilton kirjoittaa Instagram-tilillään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Hilton on koostanut koirastaan myös kuvakollaasin.

– Kaikki rakastivat Tinkerbelliä, hän kirjoittaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Videolla Paris Hilton koiriensa kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    8. 8

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    9. 9

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    10. 10

      Seksuaaliterapeutti: Nämä 8 merkkiä kertovat siitä, että suhteenne ei toimi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. Näytä lisää