Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Tommi Liimataisen viinanjuonti johti masennukseen – lue avoin haastattelu

paljastuskirja
Manageri Tommi Liimatainen laittoi korkin kiinni kymmenen vuotta sitten.

MANAGERI Tommi Liimatainen kertoo tänään ilmestyvässä Kaasu pohjassa -kirjassa aiemmasta alkoholinkäytöstään, ja siitä kuinka hän lopulta päätti monien huuruisten vuosien jälkeen laittaa korkin lopullisesti kiinni. Liimatainen itse kutsuu toimittaja Merja Asikaisen kirjoittamaa kirjaa paljastuskirjaksi, sillä hän ei ole aiemmin puhunut aiheesta näin avoimesti.

– Jännittää niin pirusti. Kädet hikoavat pelkästään jo siitä, että tässä pitää yhdelle ihmiselle puhua. Nämä ovat mulle edelleen arkoja asioita, Tommi Liimatainen sanoo haastattelun aluksi.

VIELÄ vuonna 2004 Liimataisen alkoholinkäyttö oli melko holtitonta. Rahaa saattoi palaa illassa tuhansia euroja ja krapulat olivat kaameita. Aina löytyi syy juoda, ja Tommi tarttui niihin ilolla.

– Se pimeys ja ne järkyttävät krapulat ovat varmasti pahimpia asioita, jotka tulivat viinan mukana. Aina juodessahan mulla oli hauskaa, eikä pahempia tapaturmia koskaan käynyt. Synkkyys iski vasta seuraavana päivänä.

Sairaus nimeltä alkoholismi on kulkenut Liimataisten suvussa tiukasti. Tommin ja hänen veljiensä Jonnen ja Villen vanhemmat ovat molemmat olleet alkoholisteja, ja Tommi mainitsee synkimmiksi lapsuudenmuistokseen sen, kun hän yritti peloissaan ravistella sammunutta isäänsä hereille. Pappansakin Tommi muistaa nähneensä ensimmäisen kerran selvinpäin vasta sairaalassa, vähän ennen kuolemaa.

Liimatainen oli juomisen lopettaessaan 28-vuotias. Hän ei usko olleensa tuolloin vielä alkoholisti, mutta oli kovaa vauhtia matkalla sitä kohti.

– Jos olisin jatkanut, olisin nyt taatusti jo perillä, hän sanoo.

– Nuorena olin todella katkera ja mietin moneen kertaan, miksi oikein synnyin tähän perheeseen. Nyt ne asiat on jo käsitelty perheen kanssa ja olen oikeastaan kiitollinen, että synnyin juuri tähän perheeseen. Olen koko elämäni nähnyt, mitä alkoholi tekee ja miltä alkoholismi näyttää. Ilman sitä kokemusta en olisi osannut tunnistaa merkkejä itsessäni ajoissa, enkä varmasti olisi nyt tässä.

”Nuorena olin todella katkera ja mietin moneen kertaan, miksi oikein synnyin tähän perheeseen. Nyt ne asiat on jo käsitelty perheen kanssa ja olen oikeastaan kiitollinen, että synnyin juuri tähän perheeseen. Olen koko elämäni nähnyt, mitä alkoholi tekee ja miltä alkoholismi näyttää. Ilman sitä kokemusta en olisi osannut tunnistaa merkkejä itsessäni ajoissa, enkä varmasti olisi nyt tässä.”

Taisteli masennusta vastaan liikunnalla

Lopulta paha olo kasvoi, eikä aamuisin meinannut päästä sängystä ylös. Liimataisen mukaan kaikki oli harmaata, eikä mikään tuntunut miltään.

– Minun piti hampaat irvessä pakottaa itseni ylös sängystä. Samalla tavalla pakottaen selviydyin päivän hommista, mutta pakolla vääntäminen vain pahensi pahaa oloa. Ymmärsin, että asialle piti tehdä jotain ja menin lääkäriin. Diagnoosiksi tuli keskivaikea masennus, Tommi kertoo kirjassa.

Diagnoosi tuntui oudolta. Hävettikin. Lopulta hän alkoi purkaa pahaa oloaan vimmaiseen urheiluun, joka lopulta nostikin mielialaa. Keinot olivat kuitenkin rajuja. Kirjassa hän kertoo juosseensa portaita edestakaisin niin kauan, että oksensi.

– Mielessä nousi raivo ja päässä takoi, että sinussa jätkä on nyt masennus. Olet ihan sekundaa. Perkele, minähän vedän niin kauan kuin silmäkään värähtää. Jossain vaiheessa aloin oksentaa. Siltikään en pysähtynyt. Oksennus ja kuola valuivat pitkin rinnuksia. Tiesin, ettei siihen kuole, vaikka tavaraa tulee ulos.

Tommi sanoo ymmärtäneensä vasta vuosia myöhemmin, että masennuskohtaukset ja viinankäyttö kulkivat käsikädessä.

Kymmenen vuotta raittiina

Korkki meni lopullisesti kiinni juhannuksena 2005. Siitä tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta, ja täti on luvannut leipoa sen kunniaksi mansikkakakun.

Mutta ei juomisen lopettaminen heti alkuun ollut lopullinen päätös. Ensiksi oltiin juomatta sata päivää. Se venyi vuodeksi, kahdeksi ja kolmeksi. Aina ei ollut helppoa. Tommi pysytteli poissa kaikista juhlista, joissa olisi voinut olla pienikin mahdollisuus retkahtaa juomaan.

– Pelkäsin itseäni. Mulle saattoi tulla ihan fyysinen reaktio pelkästä viinanhimosta. En halunnut koetella itseäni.

Nyt päätös on lopullinen. Hän ei edes haikaile tilannetta, jossa voisi juoda yhden saunaoluen. Itse asiassa Tommi pyrkii pysymään erossa aivan kaikesta alkoholista. Juhlissa hän kiertää kaukaa likoorillä maustetun kakun ja tiedustelee ravintolassa onko pihviä haudutettu tai liekitetty jollain alkoholilla.

– Kyse ei ole siitä, että pelkäisin enää retkahtavani. En vain halua sitä ainetta sisääni tippaakaan. Olen tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana todella monia tyhmiä asioita, mutta olen tehnyt ne kaikki selvinpäin. Se jos mikä tuntuu helvetin hyvältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    7. 7

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    8. 8

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    9. 9

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    10. 10

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää