Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Näin räppää Ilari Sahamies - katso pokerihain ja Teflon Brothersin musiikkivideo!

musiikkivideo
Teflon Brotherin Pämppää-videolla nähdään yllättävä hahmo. Pokerihai Ilari Sahamies esittelee videolla räppärintaitojaan.
– Olen aina tykännyt räpistä, joten tämä oli tosi mukavaa ja hauskaa. Nyt tehdään lisää biisejä ja katsotaan, miten tämä lähtee menemään, Ilari Sahamies sanoo kertoo Ilta-Sanomille.

Sahamies päätyi Teflon Brothersin kelkkaan monen mutkan kautta. Viime keväänä yhtye etsi uutta jäsentä erikoisella Huuto.net-ilmoituksella. He myivät paikkaa bändistä 50 000 eurolla. Kun paikan huutaneella naisella ei ollutkaan varaa maksaa kymmeniä tuhansia euroja, astui Ilari Sahamies kuvioihin.

– Videossa on semmoinen Kauhea kankkunen -elokuvan mukainen skenaario, jossa ei muisteta, mitä edellisiltana on oikein tapahtunut. Meillä oli jo sponsori sovittuna, että olisimme lähteneet kuvaamaan videota Las Vegasiin, mutta se meni lopulta mönkään. Koska emme saaneet maksimaalista glamouria, halusimme jotakin täysin päinvastaista eli tapahtumapaikkana on yksityinen peli salakapakassa, Teflon Brothersien Pyhimys kertoo.

– Katsoja voi arvailla, mitkä videon tapahtumista ovat mielikuvitusta ja mitkä totta, Pyhimys vinkkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

    3. 3

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    4. 4

      MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

    3. 3

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    4. 4

      MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. Näytä lisää