Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Kolme viikkoa erossa olleet Nina ja Jere kohtaavat: ”Etkö sä ajatellut miltä musta tuntuu?”

Nina ja Jere ovat olleet kolme viikkoa erossa toisistaan Temptation Islandilla.
Kolme viikkoa villien sinkkujen kanssaviettäneet Nina ja Jere kohtaavat illan jaksossa. Pariskuntana saarelle lähtenyt kaksikko on viikkojen aikana nähnyt vain videoita toisistaan iltanuotioiden aikana.

Videoille on leikattu kohtauksia, joissa molemmat osapuolet viettävät aikaa saaren sinkkujen kanssa. Erityisesti Nina on lähentynyt Chicon kanssa.

Pitkästä aikaa tapaavat Nina ja Jere päätyvät kuitenkin ensin puimaan Jeren käyttäytymistä. Ninaa on ahdistanut eräs Jeren treffivalinnoista sekä ensimmäisen illan jääpalaleikki, jonka Jere tosin jätti nopeasti kesken.

– En ole tehnyt täällä mitään, mistä voisit suuttua, Jere vakuuttaa tyttöystävälleen.

– Et edes ekana iltana?, Nina tenttaa.

– No se oli... Mä olin ensimmäinen, joka siitä perääntyi, Jere kertoi tapauksesta, jossa tytöt vaativat varattuja miehiä vaihtmna jääpaloja suusta suuhun.

– Mä en tajunnut, mistä on kyse, Jere jatkaa.

– Tajusithan, Nina sanoo painokkaasti.

Juontaja Sami Kuronen esittää Ninalle erittäin aiheellisen kysymyksen.

– Jääpalaleikki ja treffikumppanin valinta suhteutettuna sun ja Chicon yhdessä nukkumiseen ja hipsutteluun, saman peiton alla olemiseen. Onks ne ihan tasavertaisia?, Kuronen kysyy Ninalta.

Illan jaksossa selviää, mitä Nina vastaa.

Kaksi Temptation Island Suomi -jaksoa putkeen keskiviikkona 29.4. kello 21 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    5. 5

      Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

    6. 6

      Nokialla 18-vuotiasta epäillään tyttöystävänsä murhasta – ”Teon julmuus siirtää murhan puolelle”

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      135-kiloinen maalivahti söi piiraan vaihtopenkillä – seurauksena skandaali ja potkut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    5. 5

      Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

    6. Näytä lisää