Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Tutkimus: tanskalaiset hauskimpia ihmisiä – näin Suomi sijoittui

Minkä maan kansalaiset ovat oikeasti hauskoja? Mistä löytyy huumorintajuttomin porukka?
Hotels.com teki tutkimuksen palvelunkäyttäjiensä keskuudessa. Leikkimielisen tutkimuksen tarkoituksena oli löytää Pohjoismaiden hauskin kansa, kertoo tanskalainen Online Post.

Tutkimuksessa tanskalainen huumori upposi vastaajiin parhaiten, sillä juuteja pidettiin hauskimpana porukkana niin Ruotsissa, Norjassa kuin Suomessakin.

Entäpä Suomi? Kuinka katajainen kansamme selvisi kyselyssä? Tavataanko torilla?

Ei tavata, vappukin pilalla.

Tutkimuksen mukaan suomalaisia pidettiin nimittäin kaikkein tylsimpänä porukkana. Aivan sitruunan syöneinä.

Norjalaisten mielestä hauskimpia ihmisiä olivat tanskalaiset, ruotsalaiset ja viimeisenä suomalaiset.

Ruotsalaisetkin arvostivat eniten tanskalaista huumoria. Norjalaiset olivat ruotsalaisten mielestä toiseksi hauskimpia. Suomalaisten huumorintaju ei iskenyt myöskään rakkaaseen naapuriimme. Eivät varmaan olleet katsoneet Putousta?

Ai niin, mitäs mieltä me suomalaiset olimme naapureistamme? Tanskalaiset kiipesivät kyselyn kärkeen myös täällä Peräpohjolassa. Sen sijaan ruotsalaiset eivät olleet mielestämme yhtään hauskoja. Suomalaiset nauravat ruotsalaisille vain silloin, kun Tre Kronor häviää jääkiekossa.

Tutkimukseen osallistui 4 000 yli 18-vuotiasta vastaajaa ympäri Pohjoismaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. Näytä lisää