Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Suomalaismies kuvasi kaksi päivää Tähtien sota -faneja – lopputulos kuin leffajulisteesta

Star Wars
Kuopiolaisen mainoskuvaamon kuvaaja Antti Karppinen, 40, muutti viime vuoden elokuussa Britteihin perheensä kanssa.
Karppinen alkoi harrastuksenaan kiertää paikallisia Comic Con -tapahtumia, ja lopputuloksena olivat nämä upeat kuvat Tähtien sota -faneista.

– Olen aina ollut kiinnostunut elokuvamaailmasta. Unelmani olisikin kuvata isoja leffajulisteita.

Tämä unelma välittyy kuvista, jotka Karppinen otti Cardiffissa järjestetyn Comic Con -tapahtuman aikaan. Hän pystytti tapahtuma-alueelle pienen studion ja kuvasi kahden päivän aikana yli 200 osallistujaa puvuissaan.

– He näkevät todella paljon vaivaa pukujensa eteen. Eräs kaverini teki pukuaan puolisen vuotta ja käytti rahaa siihen 1 000–1 500 euroa. Parhaimmillaan puvut ovat todella yksityiskohtaisia, ammattilaistasoa.

Karppinen harmittelee sitä, että puvut vain harvoin pääsevät oikeuksiinsa. Tyypillinen Comic Con -kuva on pienellä pokkarilla ja suoralla salamalla otettu tapahtumakuva, jossa kohteen taustalla hyörii muita ihmisiä.

Karppinen halusi näyttää, mitä tapahtuu kun paitsi puvut, myös kuvat tehdään ammattimaisella otteella.

– He eivät tavallisesti nosta itseään esille tai näe itseään tällaisissa kuvissa. Halusin näin antaa heille jotain takaisin, sillä ilman näitä tyyppejä Comic Con -tapahtumat eivät olisi yhtään mitään.

Karppinen palaa Briteistä syksyllä ja toivoo, että voisi jatkaa harrastustaan myös Suomessa.

– Myös Suomessa pitää nostaa nämä tyypit esille, sillä cosplay on maailmalla yhä suositumpaa. Briteissäkin tapahtumia on jossain päin lähes kuukausittain.

Mitä tulee Karppisen omaan Tähtien sota -faniuden asteeseen, niin hän katsoo elokuvat läpi vähintään kerran vuodessa.

Oleellinen kysymys tietenkin on, että missä järjestyksessä hän katsoo ne? Katsooko hän ne elokuvien sisäisen kronologian mukaan, eli aloittaen vuonna 1999 ilmestyneestä Pimeän uhkasta?

– Ei. Kyllä minä katson ensin alkuperäiset Tähtien sodat eli episodit 4, 5 ja 6 ensin ja sitten vasta tuoreemmat. Alkuperäiset ovat kuitenkin parempia.

Lisää upeita kuvia löydät Antti Karppisen kotisivuilta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    7. 7

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    8. 8

      Iskikö Pussycat Dolls -kaunotar 17-vuotiaan Brooklyn Beckhamin? Viettivät iltaa läheisissä tunnelmissa – ikäeroa 18 vuotta!

    9. 9

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. Näytä lisää