Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Alusvaatemallin synnytyksen jälkeiset kuvat hämmentävät jälleen – nyt bikini- ja imetyskuvia

äitiys
Sarah Stage sai vihapostia raskautensa aikana julkaisemalla kuvia pienestä vauvavatsastaan – nyt naisen tuoreimmat ovat jälleen aiheuttaneet hämminkiä.
Yhdysvaltalainen alusvaatemalli Sarah Stage, 30, taltioi raskautensa etenemistä Instagram-tilillään. Kuvat saivat aikaan valtaisaa kohua, sillä useat ihmiset ihmettelivät kuinka Sarah on pysynyt koko raskautensa ajan todella hoikkana ja vielä ollessaan viimeisillään raskaan, oli Sarah’n raskausvatsa lähes huomaamaton.

Sosiaalinen media täyttyi raskauden aikana sekä alusvaatemallin faneista että arvostelijoista. Osa epäili pienen vauvavatsan olevan vaaraksi syntymättömälle lapselle. Mallikaunotar synnytti kuitenkin huhtikuun 14. päivä terveen poikavauvan, joka painoi syntyessään 3,82 kiloa ja oli 55,8 senttimetriä pitkä.

Ylpeä äiti on synnytyksensä jälkeen julkaissut päivittäin kuvia itsestään ja James-pojastaan Instagram-tilillään – ja aiheuttanut jälleen hämminkiä.

– Yhdeksän päivän ikäinen tänään, Sarah oli kirjoittanut kuvatekstiksi kuvaan, jossa katsoo poikaansa hellästi silmiin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

– En voi sanoin kuvailla kuinka paljon rakastan häntä, luki kuvatekstinä imetyskuvassa.

Vatsan paljastavien kuvien lisäksi imetyskuva on herättänyt Sarah’n lähes kahdessa miljoonassa seuraajassa hämmennystä.

– Olen hämmentynyt...voiko silikoneillakin imettää?! kommenteissa kysellään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Tiistaina, kolmisen viikkoa synnytyksestä, Sarah julkaisi itsestään bikinikuvan, jonka hashtageina hän käytti sanoja #postpartum #MomLife. Osa Sarah’n seuraajista on kritisoinut mallin kuvien saavan aikaan ulkonäköpaineita.

– Sinua on siunattu uskomattomilla geeneillä, mutta monia muita naisia ei ole. Valitettavasti hormonipäissään oleville naisille sinun kuvasi, jossa esiinnyt napapaidassa neljä päivää synnytyksen jälkeen, tuntuu vain iskulta vasten kasvoja sekä saa heidät tuntemaan mitättömiksi, eräs nainen kirjoitti.

– On hienoa, että olet poikkeuksellinen ja näytä upealta, mutta toivottavasti tiedostat, että luultavasti loukkaat muiden tunteita, kommentoija jatkoi.

Useat naiset ovat kuitenkin puolustaneet Sarahia julkisesti ja sanovat, että vaikka olisi äiti, treenaamiselle löytyy aikaa.

– Hän on työskennellyt kovasti saavuttaakseen, mitä on. Teidän pitäisi hävetä itseänne, kun olette noin tuomitsevia ja kateellisia ihmisiä. Sinä aikana kun kirjoittelette vihaisia kommentteja, teillä olisi aikaa treenata, Sarah’n puolustaja kirjoitti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Sarah ei itse ole ottanut yksittäisiin kommentteihin kantaa, mutta kiitti erään kuvan yhteydessä tukijoitaan.

– Arvostan kaikkea sitä tukea ja rakkautta, mitä olen teiltä saanut. Ja minua seuraavat äidit: olette kaikki uskomattomia! Aivan sama vaikka käyttäisitte verkkareita ja lenkkareita tai mekkoa ja korkokenkiä, olette kaunottaria! Meidän pitäisi pitää yhtä ja rohkaista toinen toisiamme kritisoinnin sijaan. Elämä on liian lyhyt, jotta sen käyttäisi negatiivisuuteen, mallikaunotar kirjoitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

    9. 9

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää