Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Missivuosi toi haasteita Anne Pohtamon suhteeseen: ”Päätimme antaa vapauden toisillemme”

Näyttely
Anne Pohtamo-Hietanen, 59, astui pitkästä aikaa julkisuuteen Kansallismuseon Miss Universum 1975 -näyttelyn lehdistötilaisuudessa – yhtä upeana ja säteilevänä kuin nuoruusvuosinaan.
Kansallismuseo hankki viime vuonna Anne Pohtamon vaatekokoelman, johon kuuluu Miss Suomen 1975 kruunajaispuku sekä Miss Universumin 1975 kilpailu- ja kiertuepuvusto. Puvut sekä Miss Universumin kruunajaispuku valtikkoineen ja kruunuineen ovat nyt nähtävissä Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä.

Kauniiseen, tyköistuvaan mekkoon pukeutunut Pohtamo kertoi keskiviikkona näyttelyn lehdistötilaisuudessa olevansa näyttelystä todella hyvillä mielin.

– Minulle tämä on juhlahetki. Juhlahetkeä en viettänyt keittiönpöydän ääressä, kun olimme isosta omakotitalosta muuttaneet kerrostaloon ja mietin siellä, että mihinköhän tuota vaatekaappia oikein tunkisin, Pohtamo vitsaili.

Keittiönpöydän ääressä syntyi ajatus, että pukukokoelma saattaisi olla kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Nyt Kansallismuseo on lunastanut kokoelman.

– Olen todella kiitollinen, että olen voinut jättää jotain historiankirjoihin tuleville polville, Pohtamo jatkoi.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun parikymppinen Anne Pohtamo kruunattiin Miss Universumiksi. Missivuottaan maailman kauneimpana Pohtamo muistelee lämmöllä, mutta kertoi sen olleen hyvin kiireinen.

– Vuosi meni ihan valtavan nopeasti, ja sain todella paljon kertoa Suomesta. Silloin maat olivat vielä etäällä, asiat olivat etäällä. Nythän kaikki on globalisaation myötä tiiviisti lähellä ja saavutettavissa. Silloin Suomi oli vielä aika tuntematon maa.

Pohtamo nostikin erityisesti esiin sen, että voiton ansiosta hänen oli mahdollista nähdä maailmaa eri tavalla kuin muiden samanikäisten nuorten. Jo pelkästään matka Miss Universum -kilpailujen järjestäjämaahan El Salvadoriin Keski-Amerikkaan oli parikymppiselle Pohtamolle ainutlaatuinen kokemus. Voiton jälkeen elämä oli pitkään matkustamista työtehtävien perässä.

– Kolmetoista maata parikymppisenä, unelmien täyttymys. Ei olisi ollut ikinä sellaisia rahoja tai mahdollisuuksia – ei varmaan koko ikänäkään, Pohtamo sanoi IS:lle.

Koti-ikävää Pohtamo myöntää joskus poteneensa. Paniikki ei koskaan iskenyt, mutta harmistus kyllä – kun hänen silloinen kihlattunsa ja nykyinen aviomiehensä Arto Hietanen ei saanut työlupaa Amerikkaan. Kahden mantereen välimatka osoittautui liian pitkäksi.

– Sittenhän päätimme antaa vapauden toisillemme sen vuoden ajaksi ja jäin mallintöihin vielä neljäksi vuodeksi.

Nuoret rakastavaiset löysivät toisensa uudelleen, kun Anne Pohtamo palasi Suomeen vuonna 1980. Samana vuonna pari vietti unelmahäitä, ja myöhemmin perheeseen syntyi neljä lasta.

Lämpö huokuu Pohtamon äänestä, kun hän puhuu perheestään. Joku sanoi Pohtamolle tämän missivuonna, että koska hän on saavuttanut Miss Universum -tittelin, elämä on siitä eteenpäin alamäkeä. Ilkeä kommentoija oli niin väärässä kuin vain voi olla.

– Toki Miss Universum -voitto oli hieno kokemus, mutta olen saanut elää valtavan hienon elämän, Pohtamo sanoi viitaten rakkaimpiinsa.

Mitä Pohtamo sanoisi nuorelle itselleen nyt?

– Kyllä se varmasti olisi se, mihin olen aina pyrkinyt: pysymään omana itsenäni. Maailma ei minua muuttaisi, saan olla oma itseni. Se olisi tärkeä viesti nykynuorillekin.

Videolla Anne Pohtamo kertoo vuodestaan Miss Universumina.

Miss Universum 1975 -näyttely Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä 8.5–31.12.2015.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  5. 5

    Pettynyt Jarkko Tamminen putosi ensimmäisenä Tanssii tähtien kanssa -kisasta

  6. 6

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  7. 7

    TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

  8. 8

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  9. 9

    Ilme kertoo paljon – Jauhojärvi ja Niskanen saivat MM-pronssinsa

  10. 10

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  5. 5

    Pettynyt Jarkko Tamminen putosi ensimmäisenä Tanssii tähtien kanssa -kisasta

  6. Näytä lisää