Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Satu Taiveaho avautuu sijaisvanhemmuudesta: ”Äitienpäivät olivat ennen todella raskaita”

Äitienpäivä
Lapsettomana äitienpäivä oli kipeä paikka Satu Taiveaholle. Nyt hän kannustaa perheitä sijaisvanhemmuuteen.
Siitä on nyt melko tasan seitsemän kuukautta, kun Satu Taiveaho istui auton takapenkillä, matkalla kotiin. Vieressä turvaistuimessa pieni, alle vuoden ikäinen poika tuijotteli ympärilleen. Poika tuskin ymmärsi, mitä kaikkea hänen ympärillään oli viime aikoina tapahtunut, mutta matka oli käänteentekevä niin pojan, Sadun kuin auton ratissa olleen Antti Kaikkosenkin elämässä.

– Se oli koskettava ja epätodellinen hetki. Mietin, miltä se mahtoi tuntua pienestä pojasta, oliko hän hämillään tai peloissaan uudessa tilanteessa? Samaan aikaan olin valtavan onnellinen, että siinä hän nyt sitten oli, matkalla meidän kanssamme kotiin. Minut valtasi suunnaton rakkaus ja halu yrittää tehdä pojan elämästä mahdollisimman hyvä, Taiveaho muistelee.

Tämä äitienpäivä on Sadun ensimmäinen. Kaikkien lapsettomien vuosien ajan haaveet olivat ensimmäisessä omassa äitienpäivässä. Nyt sen merkitys on oikeastaan kadonnut.

– Äitienpäivät olivat todella raskaita vielä silloin, kun kipuilin lapsettomuutta. Käsittelin ne asiat jo kauan ennen lapsen tuloa, mutta nyt kun ensimmäinen äitienpäivä todella on tulossa, se ei oikeastaan tunnu kovin erikoiselta. Minulle äitienpäivä on joka päivä, kun saan olla tämän pienen ihmisen kanssa.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    7. 7

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää