Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Lapsettoman pin-up-mallin koskettava kirjoitus äitienpäivänä – ”Arvostakaa sitä suurinta lahjaa, jonka Luoja on teille suonut”

äitienpäivä
Pin-up-malli Sini Ariell muistuttaa, ettei äitiys ole itsestäänselvyys.
Pin-up-malli ja Helsink-ohjelmasta tuttu Sini Ariell julkaisi äitienpäivänä Facebook-tilillään liikuttavan kirjoituksen. Päivityksensä alussa Sini kiittää omaa äitiään, joka on tukenut tytärtään pienestä asti.

– Hän on kannustanut minua jo pienestä olemaan oma erikoinen itseni. Äiti on niin sairaan aikaansaava ja upea, ettei sanat riitä häntä kuvailemaan, Sini kirjoittaa tekstissään.

Lapsettomuudestaan aiemminkin avoimesti julkisuudessa puhunut Sini muistuttaa kirjoituksessaan, ettei äitiys ole itsestäänselvyys.

– Tiedän etten itse koskaan tule olemaan äiti biologisista syistä, mutta se ei estä minua tulemasta äitini kaltaiseksi muita kohtaan. Se ettei minulle tule koskaan jälkikasvua, ei estä minua toteuttamasta suuria asioita, Sini kirjoittaa ja jatkaa.

– Toivon kaikille äideille voimia ja jaksamista arkeen, muistakaa myös palkita ja helliä itseänne siinä samassa. Hyvää äitienpäivää kaikille, suukottakaa lapsianne minunkin puolesta. Arvostakaa sitä suurinta lahjaa jonka luoja on teille suonut, Sini lopettaa kirjoituksensa.

Aiemmin nimellä Sini Tarkkinen tunnettu pin-up-kaunotar vaihtoi maaliskuussa avioeron myötä nimensä Sini Arielliksi. Sini ja hänen ex-puolisonsa Joni erosivat kahdeksan avioliittovuoden jälkeen, yhteistä taivalta pariskunnalla oli takanaan kymmenen vuotta.

Sini kertoi IS:lle helmikuussa eron tapahtuneen yhteisymmärryksessä ja että eron syynä oli lapsettomuus.

– Hyvää matkaa uuteen elämään. Rakastan sinua niin paljon, että annan sinun mennä, Sini kirjoitti Facebookissa ilmoittaessaan erostaan helmikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. 6

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

    9. 9

      IS seuraa yhdistetyn mäkiosuutta – Hirvonen onnistui, Herolalta pettymyksen eleitä

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. Näytä lisää