Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Martina Aitolehti julkaisi herkkiä perhekuvia – ”Nautin, kun saan painaa pääni rakkaan mieheni kainaloon”

perheloma
Martina lomailee parhaillaan perheensä kanssa Espanjassa.
Malli ja yrittäjä Martina Aitolehti lomailee parhaillaan perheensä kanssa Espanjan auringon alla. Aitolehti on julkaissut matkalta kuvia Instagram-tilillään ja kirjoittanut lomatunnelmista blogissaan. Muutama päivä sitten Aitolehti julkaisi Instagramissa harvinaisen yhteiskuvan Stefan-miehensä kanssa. Lauantaina Aitolehti julkaisi kuvan itsestään ja miehestään, kuvassa onnellinen pariskunta poseeraa hymyillen aurinkotuolissa.

– #ILOVEYOU, lukee ytimekkäästi kuvatekstinä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Aitolehti kertoo blogissaan olevansa onnellinen, että lomalla hänen ympärillään ovat hänelle rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset.

– Nautin eilen hetkistä, kun makoilimme kaikki auringonpedin valkosten kankaiden alla ja höpöteltiin niitä näitä, sain ihastella ja ihmetellä isoksi kasvaneita tyttäriäni, suukotella heitä loputtomasti ja painaa pääni rakkaan mieheni kainaloon, Aitolehti kirjoitti blogissaan toissa päivänä.

Martina on julkaissut kuvia myös tyttäristään Victoriasta ja Isabellasta. Blogissaan hän kertoo kyseessä olevan perheen ensimmäinen matka pidemmälle, niin että kaikki perheenjäsenet ovat matkalla mukana.

– Lämmin aurinko hellii meitä ja lapset saavat täyden huomiomme ja nauttivat, kun saavat peuhata vedessä ja ei ole mihinkään kiire, Martina kertoo lomatunnelmistaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Perhe on on lomallaan viettänyt rutkasti aikaa ulkoilmassa auringonpaisteesta nauttien. Tuoreimmassa kuvassaan uima-altaassa päivää paistatteleva Martina esitteleekin lomalla syntyneitä rusketusrajojaan.

– #Rusketusraidat, lukee ytimekkäästi kuvatekstinä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Videolla Martina Aitolehti näyttää tehokkaat täsmäliikkeet kotijumppaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä kuolonuhria vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    7. 7

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    8. 8

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    9. 9

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä kuolonuhria vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää