Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -Miia kertoo perhettään kohdanneesta surusta –”Äiti oli mennyt lentokoneella taivaaseen”

äitienpäivä
Ensitreffit alttarilla -sarjasta tutun Miian perheessä äitienpäivä on aina ollut kivulias.
Ensitreffit alttarilla -sarjasta tuttu Miia Ezen on julkaissut blogissaan koskettavan kirjoituksen perhettään kohdanneesta surusta.

– Tätä postausta tehdessä julkaisunapin painallus oli harvinaisen vaikeaa, siksi toivon, että tästä olisi jotain lohtua kaikille äitinsä menettäneille. Lyhyt pieni muistutus siitä, kuinka jokainen äiti on tärkeä, Miia aloittaa kirjoituksensa.

Miia kertoo äitienpäivän olleen aina perheessään kovin hiljainen päivä, joka on osittain kivulias ja osittain täynnä hyviä muistoja.

– En haluaisi muistella äitini kuolemanpäivää, koska siinä päivässä ei ollut mitään hyvää. Vuosien jälkeenkin suru ei koskaan poistu – se vain muuttaa muotoaan. Näin palatessa ajassa taaksepäin tulevat kipeät muistot takaisin, mutta ne ovat jotenkin käsiteltävissä. Kyyneleet kuitenkin säilyvät, Miia kirjoittaa.

– Siitä talvisesta torstaista on jo 20 vuotta. Silloin 12 vuotiaana en tiennyt kuinka vakavasti asiat olivat. Sinä iltana kun siskoni lähti sairaalaan, suuntasi tämä reipas koululainen kirjastoon, Miia kirjoittaa.

Hän kertoo sinä päivänä kummastelleensa miksi hänen kumminsa oli hälytetty paikalle ja muistaa alitajuisesti tajunneensa, etteivät asiat olleet hyvin.

– Äiti oli piirtänyt historiankirjani takakanteen kuvan aivoistaan ja kuinka ne olivat täynnä syöpää. Kirjastossa lueskellessani mietin, että kyllähän ne saavat sen pois niin kuin aikaisemminkin. Se kasvainhan leikattiin melkein kokonaan pois.

– Kun tulin kotiin kirjastosta, kaikki olivat kotona ja vastassa oli kauhea viesti. Pikkuveljeni oli niin nuori, ettei edes ymmärtänyt asiaa. Äiti oli mennyt lentokoneella taivaaseen – sanoimme, Miia kirjoittaa.

Miia julkaisi Instagramissa kuvan blogikirjoitukseensa liittyen:

”Miksi tämän päivän blogipostauksen kirjoittamisessa tarvittiin tätä? #äiti” Miia kirjoittaa kuvatekstissä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Miia kertoo ihmisten toisinaan voivotelleen ja murehtineen hänen perheensä puolesta.

– Aivan turhaan. Tämä on osa meidän perheen elämää ja en vaihtaisi mitään pois. Vaikka äitini vaihtaisin kyllä takaisin hinnalla ja tavalla millä hyvänsä. Olemme kovassa sopassa keitetyt sisarukset, mutta siitä ei voi koskaan saada säälipisteitä. Rankat asiat tuovat myös paljon positiivisia asioita, kuten voimaa, ymmärrystä ja korvaamatonta elämäntaitoa, Miia muistuttaa.

– Loppujen lopuksi kaikissa elämän käänteissä uskon, että kaikella on tarkoitus. Eihän tätä muuten pysty ymmärtämään. Miksi hyvä ihminen lähtee nuorena?

Voit lukea Miian blogikirjoituksen kokonaisuudessaan täältä.

Videolla esittelyssä Ensitreffit alttarilla -sarjan ensimmäisen tuotantokauden parit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    6. 6

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    6. Näytä lisää