Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Laura Voutilainen täyttää pyöreitä: ”Lähden Espanjaan juhlimaan”

juhlahumua
Tähdet, tähdet -kilpailussa toiseksi sijoittunut laulaja viettää syntymäpäiviään viikon päästä.
Tähdet, tähdet -kilpailussa toiselle sijalle sijoittunut sähäkkä Laura Voutilainen liikkuu paljon ja näyttää ikäistään nuoremmalta.

– Täytän viikon päästä 40 vuotta ja lähden Espanjaan juhlimaan. Siellä on yksi konsertti, mutta odotan myös rauhoittumista.

Laura ei sure kakkossijaansa. Hänellä on voitontahtoa, ja vaikka ulospäin ei näy, voisi kuvitella hänen olevan hiukkasen harmissaan Tähdet tähdet –kisan finaalitappiosta.

– On vähän sekava olo, pöllämystynyt, kuten aina silloin kun on kaikkensa antanut. Kestää jonkin aikaa laskeutua, Laura sanoo rauhallisena kilpailun päätyttyä.

Finaali-illan lähetyksestä jäi osa parasta antia pois, kun Laura joutui vaihtamaan vetävimmän esityksensä Sin Vagon (Dixie Chicks) rauhallisempaan.

– Jonkin verran piti miettiä miten laskeutua portaita ja sellaista, mutta ääni toimi.

Laura loukkasi jalkansa vapaa-ajalla pelatessaan squashia.

– Suora pohjelihas repesi. Se on kuulemma keski-ikäisten harrastelijoiden yleinen harmi, niin sanottu tennispohje.

Eniten Laura piti kisan soul-osuudesta sekä Suomi-musiikista, jota hän itse eniten esittää.

– Räpistä innostuin, se oli minulle ylläri. Luulin ennakkoon, että olisin siinä heikoimmillani.

Laura onnittelee vilpittömästi kisan voittanutta Waltteri Torikkaa.

– Waltteri tekee rehellisesti ja täysillä kaiken mihin ryhtyy. Hänellä on paneutumisen lahja, Laura kehuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    4. 4

      Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    8. 8

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    9. 9

      Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

    10. 10

      Filippiinien verisen huumesodan käynnistänyt presidentti: Trump toivotti minulle onnea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    4. 4

      Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. Näytä lisää