Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Poliisit-sarjasta tutun Marko Kilven kirjasta elokuvasopimus Hollywoodiin

elokuvasopimus
Jimin Poliisit-sarjasta tutun Marko Kilven Elävien kirjoihin -romaanin oikeudet on myyty Hollywoodiin.
Jimin Poliisit-sarjasta tuttu Kuopion partion vanhemman konstaapelin Marko Kilpi tunnetaan toiselta ammatiltaan kirjailija Marko Kilpenä. Nyt miehen Elävien kirjoihin -romaanin elokuvaoikeudet on myyty Hollywoodiin tapestry Films -yhtiölle.

– 25 vuoden pyristely tuli päätökseen. Aina on tehty töitä tämmöisen tilanteen eteen, että saadaan Hollywood-sopimus, Kilpi kommentoi onnellisena.

Tapestry Filmsin taustalta löytyy sellaisia Hollywood-nimiä kuin Michael Schreiber ja Peter Abrams. Miehet ovat tuottaneet muun muassa useita elokuvia Kevin Spaceyn kanssa, ja meriittilistalta löytyy myös sellaisia hittielokuvia kuin Myrskyn ratsastajat, Anna hyvän kiertää ja Kuokkavieraat.

Kirjasta on tehty elokuva aiemmin Suomessa. Aku Louhimiehen ohjaama 8-pallo (2013) onkin ollut isossa roolissa kirjan elokuvaoikeuksien myymisessä myös rapakon taakse.

– Projekti alkoi oikeastaan jo pari vuotta sitten. Tässä hommassa on Aku Louhimiehen näpit hyvin pitkälti mukana. Hän on tehnyt valtavan pohjustustyön siellä (Yhdysvalloissa), Kilpi kertoo.

Kilpi kuvaili tunteitaan ennen ensimmäistä tapaamista tuottajien kanssa hyvin epätodellisiksi.

– Sellaiset tyypit, jotka ovat tehneet töitä Kevin Spaceyn, Robin Williamsin ja John Travoltan kanssa. Ja sitten sitä on itse siinä pöydässä istumassa. Elämänmullistava tilanne.

Kilven mukaan option ei ole tarkoitus jäädä pölyttymään leffapomojen työpöydän laatikoihin, vaan käsikirjoittajat on jo valittu. Produktion toteutuessa Kilvestä tulisi historian toinen suomalainen, jonka kirjasta on tehty elokuvasovitus Hollywoodissa. Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen -kirjaan pohjautuva The Egyptian ilmestyi vuonna 1954.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    8. 8

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää