Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

UMK-finalisti MadCraftin musavideon ensi-ilta IS:ssa – ”Julkaisusta keskustellaan ainakin Pohjois-Amerikkaan päin”

Viime vuoden Euroviisukarsintojen finalistin MadCraftin uusi video on tänään ensiesityksessä Ilta-Sanomissa.
Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa 2014 nähty helsinkiläinen pop punk -bändi MadCraft julkaisee tänään uuden singlebiisin Please Return My Heart.

Uusi musiikkivideo käynnistää bändin keikkakesän Helsingin Tavastialta elokuun Tubecon-tapahtumaan Hartwall Areenalle.

– Viime vuosi meni tosi tiiviisti UMK:n jälkimainingeissa, mutta nyt on taas käännettävä sivua ja myytävä keikkoja kunnolla itse. Uusi biisimme on vähän herkempi ainakin sanoitusten suhteen, mutta soitossa on paljon potkua. Me ollaan tunnettuja iloisesta musasta, ja kyllä tämäkin biisi varmasti hymyilyttää livenä, sanoo rumpali Otto Uotila.

Musiikkivideolla nähdään väläyksiä MadCraftin livemeiningistä, jota yhtye lähtee esittelemään kesän keikoille. Please Return My Heart -sinkkubiisin julkaisukeikka soitetaan tulevana lauantaina Tavastialla. Elokuussa bändi nähdään myös youtubettajien Tubecon-tapahtuman päälavalla Hartwall Areenalla.

– Me ollaan aktiivisesti mukana suomalaisessa YouTube-kulttuurissa. Ihmiset kuuntelevat paljon musaa YouTuben kautta. Siinä missä festareilla ja klubeilla on yleisesti yleisökatoa, katsojamäärät Tubessa vain kasvavat. Siellä saa tehokkaasti näkyvyyttä, meidänkin videoilla on jo yli puolitoista miljoonaa katselukertaa, kertoo laulajakitaristi Tom Nuorivaara.

Kuten Uuden Musiikin Kilpailun kisabiisi Shining Bright, myös tuore sinkku on bändin omaa käsialaa äänityksistä miksaukseen ja videon leikkaamiseen.

– Tämän biisin myötä lähdemme säveltämään suurempaa kokonaisuutta, jonka julkaisusta keskustellaan ainakin Pohjois-Amerikkaan päin. Edustamme Suomea pop punk -genressä, sillä tämän tyylistä musaa tehdään täällä kovin vähän, Nuorivaara toteaa.

Kansainvälisesti pop punk -tyyli elää ja myy hyvin. Esimerkiksi MadCraftin esikuvakseen mainitsema, kesäkuussa Suomeen keikalle saapuva All Time Low oli tuoreella albumillaan listaykkösenä sekä Yhdysvaltain Billboard-listalla että Iso-Britanniassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    9. 9

      Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    10. 10

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää