Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Smoukahontas-SAARA räppää vauvojen teosta Kesäkumibiisissä: ”Meniks pupu pöksyyn, vai mikä siellä liikkuu?”

kesäkumi
Kasmir ja SAARA ovat YleX:n uuden Kesäkumibiisin tähdet.
YleX:n jokakesäisen Kesäkumibiisin esittää tänä vuonna Vadelmavene-hitillään listoille noussut Kasmir. Kappaleessa vierailee myös Kielinaisena tutuksi tullut Sara Forsberg, eli SAARA.

Letkeässä Vauvoja-kappaleessa lauletaan perheen perustamisesta ja vauvojen teon lykkäämisestä. Biisin humoristisella videolla Kasmir siivoaa kotia ja kokkaa, samalla kun tyttöystävää esittävä SAARA pelaa tietokonepelejä, haistelee kainaloitaan, pilaa ruoat ketsuppikasalla ja vaihtaa autoon renkaita. Yhteiseen iltaan valmistaudutaan laittamalla kesäkumi povitaskuun.

Kasmirin videolla esittämä hahmo ei selvästikään ole kuullut viime vuonna julkaistusta tutkimustuloksesta, jonka mukaan siivoavat miehet saavat vähemmän seksiä.

SAARA:lla on kappaleessa lyhyt rap-henkinen osuus, jossa hän esittelee myös huikeaa ääniskaalaansa.

Myös SAARA:n osuuteen on upotettu Kesäkumibiiseille ominainen pieni pikkutuhmuus:

”Mä oon Saara, mitä kuuluu? Meniks pupu pöksyyn, vai mikä siellä liikkuu?”, Yhdysvalloissa uraa tekevä nainen kyselee biisissä.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Ota kantaa

Millä nimellä tunnet SAARA:n parhaiten?

Smoukahontas 27% Smokahontas 8% Smo 2% SAARA 8% Sara Forsberg 11% Sara Maria Forsberg 22% Kielinainen 21%
Ääniä yhteensä 1616

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

    7. 7

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Tankkaaja, siirrätkö autosi vai käytkö maksamassa ensin? – ”Huoltoasema lähetti uhkauskirjeen kotiin, kun olin maksanut liian vähän”

    10. 10

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää