Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Pertti Kurikan punkveto nousee kaikin tavoin esiin balladitarjonnasta euroviisuissa

Euroviisut
Viisutarjonta on kovin solisti- ja balladipainotteista, mikä on Suomen punkvedolle eduksi. Myös Viron ja Italian kappaleet nousevat esiin euroviisujen esikatselusta.
Eurovision Song Contest 2015: Esikatselumaraton, la 16.5. TV2 klo 19.10

Kaunis nainen, komea mies, haikea biisi, laulua korkealta ja kovaa sekä modulaatio. Nämä ainekset toistuvat lähes jokaisessa tämän vuoden Eurovision-laulukilpailun kappaleessa. Paitsi Suomella, joka vetää kunniakkaasti vastavirtaan Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen Aina mun pitää -punkilla.

Viron ja Italian kappaleet erottuvat

Edukseen balladitarjonnasta erottuu Viron laulu Goodbye To Yesterday. Eiliseen sen tunnelma heti viekin, kun Stig Rästa aloittaa kitaroinnin. Pohjavire muistuttaa 1960-luvulla Del Shannonin tunnetuksi tekemää Runaway-kappaletta, joka oli myös 80-luvun Murharyhmä-sarjan tunnusmusiikki.

Mutta viis siitä. Surumielinen balladi on vetävä biisi, joka saa mielenkiintoista nostetta Elina Bornin käheästä äänestä. Viisu on herättänyt jo etukäteen ansaittua huomiota.

Italia edustaa loisteliaalla triolla, joka esittää Grande Amore -rakkauslaulun hieman kieli poskella. Italian-pojilla eli Il Volo -triolla (Piero Barone, Ignazio Boschetto and Gianluca Ginoble) on komeat äänet. Kappaleen videossa on parodioitu lempeästi kolmen kuuluisan elokuvan rakkauskohtauksia.

Hypnoottista ja säväyttävää

Muistettava duokappale on Valko-Venäjän Time, esittäjinään Uzari & Maimuna. Poplaulaja Uzarin ääni on vetoava, ja kauniin viulistin Maimunan panos kappaleeseen kaihoisa. Timesta kasvaa hypnoottinen ja säväyttävä biisi.

Serbian Bojana Stamenovin voimallisesti esittämä Beauty Never Lies ylistää erilaisuutta ja itsensä löytämistä. Esittelyvideolla oli mukava seurata kaikenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä, jotka lauloivat kappaletta. Katsotaan, mitä hauskaa Serbia on keksinyt näyttämölle.

Kuuden laulajan Genealogy-yhtye edustaa Armeniaa. Mahtipontinen Face The Shadow soi rauhan ja rakkauden puolesta aluksi solistien voimin kehittyen loppua kohti moni­ääniseksi tunnelmapläjäykseksi.

Kreikan tämävuotisen edustajan, karismaattisen Maria Elena Kyriakoun ääni on uljas, ja One Last Breath tihkuu tunnetta. Modulaatiotakin löytyy. On kuitenkin vaikeaa sanoa, pärjääkö tämä sinänsä hyvin kaunis kappale muiden sulokkaiden esittäjien balladien joukossa. Samantyylisesti esiintyy esimerkiksi Espanjan Edurne mahtipontisella balladillaan Amanecer.

Ruotsikin on taas vahvoilla

Lisäksi kannattaa ehdottomasti pitää silmällä Ruotsia, jällen kerran. Voimakasääninen Måns Zelmerlöw esittää ammattitaitoisesti tehdyn poplaulun Heroes.

Muita mukavia kappaleita ovat Israelin Nadav Guedjin laulama Golden Boy ja Slovenian Maraaya-duon esittämä Here For You. Israelin viisu alkaa balladimeiningillä, mutta muuttuu rytmikkääksi kappaleeksi, josta löytyy myös etnisyyttä. Slovenialla on tanssittava biisi, jonka menoa vauhdittaa viulukin.

Hulvattomat viisufanit Australiasta ovat päässeet poikkeuksellisesti myös mukaan kisaan euroviisujen 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Jos Australia sattuisi voittamaan, saisi se osallistua uudelleen. Iloisen Guy Sebastianin mukaansatempaavassa Tonight Again- kipaleessa kummastuttaa vain yksi asia. Missä on modulaatio?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    8. 8

      Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

    9. 9

      Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

    10. 10

      Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    6. Näytä lisää