Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Suosikkisarjakuvan salaisuus: Pieruhuumoria on kahdeksan prosenttia stripeistä ja se toimii

Kamala luonto tuli, näki ja voitti lukijaäänestyksen Ilta-Sanomien suosituimmasta sarjakuvasta.
Kummallisen inhimillisesti käyttäytyvistä eläimistä kertova Jarkko Vehniäisen sarjakuva tuli Ilta-Sanomien verkkosivuille kesäkuussa 2012, ja sarjan suosio on kasvanut siellä jatkuvasti – mikä näkyy kevään sarjissuosikkiäänestyksessämme.

Pyysimme lukijoita kertomaan, mikä on paras Ilta-Sanomien painetussa lehdessä ja verkkosivuilla julkaistavista sarjakuvista.

Jarkko Vehniäisen Kamala luonto sai yli 38 prosenttia äänistä – liki kolme kertaa niin paljon kuin kakkoseksi tullut Aku Ankka.

Sen jälkeen oli tasaisempaa. Pronssia sai aikuiseksi vähitellen kasvava goottityttö Nemi Montoya, joka voitti teinikotitarina Zitsin vain muutamalla sadalla äänellä.

– Onhan se hirveän hienoa voittaa Aku Ankan, Karvisen ja Mustanaamion kaltaisia klassikkoja – tai sitten mulla on vain tosi aktiivinen faniporukka, Vehniäinen naureskelee.

Sarjakuvan varsinainen käyttövoima ovat taiteilijan omat elämänkokemukset. Vehniäinen kertoo olleensa koulukiusattu.

– Asuin kuudennesta kahdeksanteen luokkaan Suolahdessa, joka oli silloin varmaan Suomen kommunistisin kaupunki. Oma isäni oli helluntaipappi, ja kyyti koulussa oli kylmää.

Toinen kova paikka tuli vastaan, kun Vehniäisen toinen tytär syntyi vakavasti sairaana. Kuukausien tehohoito Lastenklinikalla Helsingissä oli isälle kova paikka. Se onneksi pelasti tytön lopulta terveiden kirjoihin.

– Kamala luonto kumpuaa kamaluuksista, joita olen itse kokenut. Se on kuin oman elämäni päiväkirja. Nyt kun katson vanhoja strippejä, näen, miten minulla on mennyt milloinkin.

– Pieruhuumori pomppaa Kamalasta luonnosta esiin, mutta laskin kerran, että sitä on vain kahdeksan prosenttia stripeistä. Enkä itsekään ole pieruhuumorin ystävä!

Vehniäinen korostaa, ettei halua Kamalalla luonnolla saarnata mitään. Stripit ovat vain ulkopuolisia havaintoja elämästä.

Karvinen voitti viimeksi

Edellisen kerran mittautimme Ilta-Sanomien sarjakuvien lukijasuosiota 1993. Silloin potin vei selvällä erolla toisiin Karvinen. Saman tekijätiimin voimin tehty Karvinen jäi nyt pääjoukon keskelle.

Kaikki sarjakuvamme saivat runsaasti ääniä. Lauantailehden uusin tulokas, Stephen Pastisin Helmiä sioille on löytänyt oman kannattajakuntansa. Se on viime vuosien palkituin amerikkalaissarjakuva.

Päätimme jättää Kuukauden kotimaisen sarjakuvan pois äänestyksestä, koska sen hahmot ja sisältö vaihtuvat kuukausittain.

Siitä huolimatta joukko tuolla palstalla ilmestyviä sarjoja sai ääniä, mikä kertoo joidenkin sarjojen tehneet moniin suuren vaikutuksen.

Ja ovathan tuolta palstalta lähteneet maailmalle niin Fingerpori, Kiroileva siili, Häjyt kuin Väinämöisen paluukin.

KOTIMAISTEN sarjakuvien määrä on noussut Ilta-Sanomissa sitten vuoden 1993, kun tuolloisten kahden sarjan sijaan meillä on kolme tuoretta suomalaisteosta: Kamala luonto, Kuukauden kotimainen ja Teuvo Lyly.

Jarkko Vehniäinen luo jatkuvasti uusia Kamalia luontoja, ja ajoittain toimitusvaikeuksien vuoksi lauantailehden palstoilta poissa ollut Aku Ankkakin tekee kesän aikana uuden paluun.

Saamme näet luettavaksi Suomessa koskaan ennen julkaisemattomia Al Taliaferron 1940-luvun sarjoja. Akuhan on ollut Ilta-Sanomien lukijoiden ilona jo peräti vuodesta 1941 lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    8. 8

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää