Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

K-18! Ismo Leikolalla uutuussarjassa reipas seksikohtaus: ”Olihan se kuumottavaa”

katso traileri
Ismo Leikola saa oman Elisa Viihteen kanssa yhteistyössä tehdyn sarjan.
Elisan kanssa yhteistyössä tehdyssä yhdeksänosaisessa sarjassa seurataan Ismo Leikolan elämää Amerikan valloituksen jälkeen.

– Sarja ilmestyy syyskuussa, mutta esimakua Leikolan seikkailuista on jo nähtävissä sarjan trailerissa.

– Ismo on fiktiivinen komediasarja, jossa näyttelen itseäni. Sarjassa nähtävät asiat ovat sellaisia, jotka ovat tapahtuneet oikeasti, mutta niitä on liioiteltu reilusti. Sarjaa katsoessa ei voi tietää mikä on totta ja mikä ei, Ismo Leikola kertoo sarjan taustoista.

Naiset kilpailevat sarjassa Leikolan huomiosta

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Leikola kokeilee siipiään näyttelemisen parissa, eikä koomikko päässyt trailerin perusteella kuvauksissa kovinkaan helpolla.

Trailerilla nähdään, kuinka hänen voittonsa Maailman hauskin ihminen -kisassa on tehnyt Leikolasta julkkiksen.

Naisia olisi tarjolla jokaisen nurkan takana. Jutun kuvituksena olevalla Ismo-sarjan trailerilla Leikola päätyykin harrastamaan seksiä tatuoidun kaunottaren kanssa.

– Olihan se aika kuumottavaa kuvata tuollainen kohtaus, etenkin kun ei ole koskaan näytellyt ennen! Leikola virnistää.

Ismo-sarjan trailerilla Leikolaa yritetään mm. ruokakaupassa.

– Toi on niin seksikästä, kun mies on sekä älykäs että hauska, Leikolan korvaan kujerretaan sarjassa.

Leikola vakuuttaa, että todellisuudessa hän ei saa naisilta huomiota aivan niin paljon kuin sarjassa.

– Kyllähän niitä yhteydenottoja naisilta tulee aina silloin tällöin. Sellaisia tuhmia viestejä esimerkiksi. Mutta niihin totean aina että kiitos, mutta ei kiitos, naimisissa oleva Leikola kertoo.

Katso trailerilta, mitä kaikkea muuta on luvassa Ismo-sarjassa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    8. 8

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    6. Näytä lisää