Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Miss Viro otti 4 dl:n rintaimplantit – ”Tunnen olevani nyt enemmän kotona omassa kehossani”

TAINOLA SHOW
Miss Viro ja venäjänkielen tulkki Kristina Karjalainen paljastaa Tainola Show’ssa, mitä plastiikkakirurgisia toimenpiteitä hänelle on tehty ja miksi.
25-vuotias Kristina Karjalainen on kantanut Miss Viron -kruunua jo kahden vuoden ajan. Hän kertoo Tainola Show’ssa, ettei Viron missiorganisaatiolla ollut viime vuonna resursseja järjestää kilpailua.

– Tänä vuonna saan luovuttaa kruununi uudelle missille, Kristina Karjalainen sanoo.

Kristina tuli suomalaisille tutuksi, kun hän päätti pyrkiä Miss Suomeksi 2012. Kruunun vei Sara Chafak.

Miss Suomi 2012 -kisassa Kristina ei päässyt kymmenen joukkoon vaan jäi varasijalle.

– Mieluummin voitan kuin olen varasijalla, hän selittää sitä, miksi luopui varasijastaan ja sai aikaan pienen kohun.

Kristina tekee venäjänkielen tulkkina työskentelemisen lisäksi myös mallintöitä.

– Olen sitä mieltä, että jos ihminen haluaa jotakin, hänellä on mahdollisuus unelma toteuttaa, hän painottaa.

Kristina on jo vuosia puhunut plastiikkakirurgian puolesta. Hän kertoo laitattaneensa itselleen hieman alle neljän desin rintaimplantit.

– Halusin rintaimplantit, koska laihdutin ennen Miss Universum -kisoja todella paljon. Kilpailun jälkeen yritin saada massaa takaisin, siinä onnistumatta. Päädyin sitten ottamaan rintaimplantit. Nyt tunnen olevani enemmän kotona omassa kropassani, hän perustelee rintojen suurennusta.

– On jokaisen ihmisen oma asia, mitä hän keholleen tekee. Ei se ole muilta pois, jos kohentaa kroppaansa tai kasvojaan, hän selittää Tainola Show’ssa.

Tainola Show’ssa Kristina vielä kertoo, millainen on hyvä poikaystävä, ketkä ovat hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset ja mitä esikuvana oleminen hänelle tarkoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    6. 6

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    7. 7

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    8. 8

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    6. Näytä lisää