Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Aviokriisin selättänyt Heidi Solhberg Me Naisissa: Terapiassa tajusin itsekkyyteni

Vaikeuksien jälkeen
Entinen Miss Suomi Heidi Sohlberg ja aviomiehensä Niklas jättivät avioeropaperit kesällä 2012. Pian pariskunta kuitenkin juhlii onnellisena 10-vuotishääpäiväänsä.
Elixir-ohjelmaa nykyään juontava ex-missi ja sisustussuunnittelija Heidi Sohlberg, 34, kertoo uusimmassa Me Naiset -lehdessä muutaman vuoden takaisesta aviokriisistä, joka ajoi hänet ja miehensä Niklas Solhbergin aivan avioeron partaalle.

Vuonna 2005 avioitunut pari jätti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen kesällä 2012, mutta harkinta-aika teki tehtävänsä eikä pariskunta koskaan jättänyt avioeron virallistavaa toista hakemusta.

Heidi on jo aiemmin kertonut Ilta-Sanomille, kuinka kaikessa oli oikeasti kyse hänen omasta kriisistään ja itsetutkiskelusta.

– Parikymppisenä olin haaveillut, että kolmikymppisenä minulla olisi mies, kaksi lasta ja omakotitalo. Yhtäkkiä elin keskellä sitä unelmaa ja mietin, tässäkö se nyt oli, Sohlberg sanoo nyt Me Naisissa.

Heidi oli poissa parin yhteisestä kodista puolitoista vuotta, mutta lopulta koti vei voiton maailmasta. Molemmat halusivat vielä yrittää uudestaan ja olivat valmiita tekemään kaikkensa liiton korjaamiseksi. He alkoivat käydä terapiassa, jossa he oppivat etenkin puhumisen tärkeydestä. Heidi joutui myös kasvokkain oman itsekkyytensä kanssa.

– Vasta terapiassa aloin nähdä, kuinka itsekäs olen ollut. Vaikka Nikke ei missään vaiheessa ollut tossun alla, meillä toimittiin kuitenkin monissa asioissa niin kuin minä tahdoin, Heidi myöntää.

– Nyt annan rakkaitteni olla sellaisia kuin ovat, hän sanoo Me Naisissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    8. 8

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    9. 9

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää