Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Huipputuottaja Tainola Show’ssa: Tällä summalla pääset suomalaisen elokuvan johtavaksi tuottajaksi

TAINOLA SHOW
Tuottaja Kai Nordberg myöntää Tainola Show’ssa, ettei Suomessa tuottajana rikastu. Miekkailija-elokuvan tuottanut Nordberg uskoo elokuvan päätyvän Oscar-kisaan.
Tuottaja Kai Nordberg työskenteli aikoinaan toimittajana Länsi-Berliinissä ja opiskeli tiedotusoppia samanaikaisesti.

–Teimme opiskelijatyönä kahden päivän aikana elokuvan ja sen jälkeen tiesin, mitä haluan tehdä. Eli elokuva valitsi minut, minä en valinnut elokuvaa, hän kertoo Tainola Show’ssa.

Nordbergin viimeisin tuotanto on Klaus Härön ohjaama Miekkailija-elokuva. Kun Nordberg oli lukenut elokuvan käsikirjoituksen, hän oli myyty.

Nordberg uskookin, että Miekkailija saattaa päätyä Suomen Oscar-ehdokkaaksi..

Norberg kertoo, että löytäessään hyvän käsikirjoituksen alkaa rahankeruu.

–Rahan kerääminen on vaikeaa ja se vaatii paljon uskoa. Jos on tarinaan paloa ja on tekstistä vakuuttunut, sitä menee vaikka läpi harmaan kiven, hän kuvailee Tainola Show’ssa.

Hänen mielestään suomalaisen elokuvan keskimääräinen budjetti on 1,5 miljoonaa euroa.

Suomalaisista tähtiä, jotka tuottajan mielestä tuovat rahaa kassaan, on Nordbergin mielestä kymmenisen..

–Naisista voisin mainita Laura Birnin ja Krista Kososen sekä suosikkinäyttelijäni Outi Mäenpään. Miehistä Martti Suosalo ja Samuli Edelmann ovat hienoja ja vahvoja näyttelijöitä, hän luettelee.

Tainola Show’ssa Nordberg kertoo vielä, ovatko suomalaisnäyttelijät koskaan alentaneet palkkaansa vain siksi, että haluavat todella tehdä roolin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

  8. 8

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  6. Näytä lisää