Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Me Naiset: Jaajo Linnonmaa rakastui vaimoonsa ensisilmäyksellä – ”Näin katuvalon katveessa hänen takapuolensa...”

rakkaus
Suosikkijuontaja kertoo lehden haastattelussa parisuhteesta ja isyydestään.
Radio Suomipopin aamujuontaja Jaajo Linnonmaa, 37, kertoo tuoreimmassa Me Naiset -lehden haastattelussa isyydestään ja rakkaudestaan vaimoonsa. Viidettä kertaa vuoden radiojuontajaksi hiljattain valittu Linnonmaa tapasi lääkärivaimonsa 15 vuotta sitten ja pariskunta on ollut naimisissa vuodesta 2013.

– Rehellisesti sanottuna rakastuin vaimossani ensimmäiseksi ulkonäköön. Näin katuvalon katveessa hänen takapuolensa. Jos siitä käännyt ja olet naamasta edes minkään näköinen, on pakko kokeilla, ajattelin, Linnonmaa kertoo Me Naisten haastattelussa.

Juontaja kertoo lehden haastattelussa, että vaikka onkin ”suupaltti ja funny-funny-man”, ei hän ole naisille liiemmin uskaltanut jutella.

– Kun häin kääntyi ja oli kaunis kuin mikä, tein poikkeuksen. Verkkokalvoillani näkyy edelleen rakastuminen ensisilmäyksellä, juontaja kuvailee.

Puoli vuotta sitten pariskunnan elämä muuttui, kun heille syntyi tyttökaksoset. Linnonmaa kertoo lehdessä isyydestään ja siitä kuinka hänen arvomaailmansa on lasten myötä mennyt uusiksi. Suosikkijuontaja toteaa yöuniensa jääneen vähälle vauva-arjen keskellä ja kertoi lehdelle lapsiperheen kommelluksista yösyöttöjen välillä.

– Joskus tuon vauvan, joka on juuri syönyt. Kuulen, että toinen itkee, mutta kun menen huoneeseen kummatkin ovat hiljaa, enkä tiedä, kumpi huusi. Otan vain toisen, ja huomaan, että hän olikin väärä, Linnonmaa kertoo Me Naiset -lehdelle.

Katso video: Viime tippaan asiat jättävä Jaajo sai viime tammikuussa huomata, ettei lastentarvikkeiden hankkiminen ole halpaa lystiä. Juontaja järkyttyi vauvavarusteiden erikoisliikkeessä – yksi turvaistuin maksoi 399 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

    5. 5

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    8. 8

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    9. 9

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    5. 5

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

    5. 5

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    6. Näytä lisää