Selma

Viihde

Valikko

Viihde

IL: Teemu ja Sirpa Selänteellä yllättävä pelko – ”Ei huvittaisi lähteä minnekään”

kiekkopariskunta
Sirpa Selänne kertoo Iltalehden haastattelussa pariskunnan yhteisestä pelosta.
Reilu vuosi sitten eläkkeelle jäänyt jääkiekkoilija Teemu Selänne ja vaimonsa Sirpa kertovat Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Teemun eläkkeen myötä pariskunta on viettänyt entistä enemmän aikaa yhdessä, tekemällä muun muassa pieniä reissuja tai käymällä yhdessä lounaalla.

Muiden lentomatkojensa lisäksi pariskunta lentää vuosittain Yhdysvaltain ja Suomen väliä, siksi ehkä hieman yllättäen Sirpa Selänne kertoo haastattelussa pariskunnan vihaavan lentämistä.

– Pitkiä reissuja ei olla vielä suunniteltu. Me molemmat vihataan ja pelätään vähän lentämistä. Se on siinä pikkuinen este, ettei hirveästi huvittaisi lähteä minnekään. Mutta kyllä me jossain vaiheessa varmaan, Sirpa sanoo lehden haastattelussa.

Selänteet yrittävät myös järjestää kahdenkeskistä aikaa vähintään kerran viikossa.

– Otetaan hotellihuone ja mennään vaikka Laguna Beachille, missä meidän ravintola on. Se on tosi kivaa, Sirpa sanoo Iltalehdelle.

Veneily on yksi pariskunnan rakkaimmista harrastuksista:

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Video: Linnan juhlissa tehdyssä haastattelussa Teemu ja Sirpa Selänne kertovat, millaista elämä elämä on ollut Teemun uran lopettamisen jälkeen.

Ota kantaa

Pelkäätkö lentämistä?

Kyllä 42% En 58%
Ääniä yhteensä 22595

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    3. 3

      Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä!

    4. 4

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. 6

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    7. 7

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

    3. 3

      Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä!

    4. 4

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. Näytä lisää