Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Jättipotti Shanghaissa – seuraavaksi Hollywoodiin? Näin Krista Kosonen vastaa

filmitähti
Aasian suurimmilla filmifestivaaleilla palkittu näyttelijätär haluaa valita työnsä sisällön, ei gloorian, perusteella.
Näyttelijä Krista Kosonen voitti sunnuntaina Shanghain filmifestivaaleilla parhaan naisnäyttelijän palkinnon pääroolistaan Kätilö-elokuvassa. Se oli melkoinen temppu, sillä kyseiset festivaalit ovat kokoluokassaan Aasian suurimmat.

Antti J. Jokisen ohjaama elokuva oli ehdolla kaikkiaan kahdeksassa kategoriassa, mm. parhaan elokuvan tittelistä.

– Käsittääkseni festareille oli hakenut 2900 leffaa, joista 10 valittiin ehdolle parhaaksi elokuvaksi. Joten olimme jo siinä vaiheessa täysin riemuissamme, henkilökohtaisesta suorituksestaan palkittu Kosonen kertoo IS:lle.

Festivaalit olivat myös fyysisesti valtavat.

– Olivat ne sikäli, että kun halusimme mennä katsomaan erästä leffaa, niin oppaamme sanoi näytökseen olevan kahden tunnin ajomatka, Kosonen päivittelee.

– Kun on tottunut vähän pienempään kokoluokkaan, niin se on niin valtava kaupunki, ettei siitä oikein saanut käsitystä.

Kätilö keräsi Kiinassa runsaasti kansainvälisen median kiinnostusta. Festivaaliväki kiinnitti tarinan lisäksi huomiota myös elokuvan visuaaliseen puoleen.

– Lehdistötilaisuudessa ihmisiä tuntui oikeasti kiinnostavan, että leffa oli kuvattu niin hienoissa maisemissa. Että mikä tämä tämmöinen paikka oikein on.

Kätilö kuvattiin Suomen ja Norjan Lapissa sekä Liettuassa.

– Onhan se uskomatonta päästä näkemään, miten eri puolilla maailmaa leffoja tehdään. Se on hienoa.

Menestyminen arvostetuilla ja kansainvälisillä festivaaleilla ei ainakaan huononna Kososen osakkeita. Näyttelijä myöntää nauttineensa kansainvälisestä tunnelmasta mutta myös alleviivaa, ettei esimerkiksi Hollywood ole hänelle ammatillisesti mikään päähänpinttymä.

– Leffoja tehdään sisältö edellä – ei sen, että pääsisi vain johonkin Hollywoodiin. Ennemminkin haluaisin tehdä hyviä rooleja hyviin käsikirjoituksiin. Maalla ei ole niin väliä, Kosonen korostaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. 6

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    9. 9

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    10. 10

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. Näytä lisää