Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Provinssin tiedottaja: ”Ennen festivaaleille mentiin juomaan viinaa, sammumaan telttaan ja missaamaan bändejä”

provinssi
Seinäjoen Provinssi sukii sulkiaan huonojen vuosien jälkeen.
Seinäjoen Provinssirock on kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen vaikeiden viime vuosien jälkeen. Tapahtumaa vuodesta 1993 järjestänyt Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmy ry ilmoitti viime syksynä aloittavansa yhteistyön yhdistyneiden Fullsteam Agencyn ja Euroopan johtavan festivaalijärjestäjän, saksalaisen FKP Scorpion kanssa.

Yhteistyön myötä Provinssirock pudotti nimestään pois sanan rock, ja nyt uudistunut Provinssi juhlitaan ensimmäistä kertaa nelipäiväisenä. Seinäjoen Törnävänsaaren festarialuekin on uudistunut rutkasti.

– Totta kai onnistuminen on elintärkeää joka vuosi. Tänä vuonna meillä on osittain uudistunut organisaatio ja uusi omistuspohja, joten siinä mielessä meille on todella tärkeää, että Provinssin uusi alku onnistuu, festivaalin tiedottaja Johannes Kinnunen sanoo.

Festivaalialueella on tänä vuonna muun muassa uusi jättiteltta Pink Stage. Päälavan vieressä komeilee vanhaa tivolitunnelmaa henkivä maailmanpyörä.

Kun festivaalien kilpailu on kovaa ja nimekkäimmätkin artistit saattavat vierailla Suomessa tuon tuosta, täytyy järjestäjien panostaa erikoispalveluihin.

Provinssissa voi muun muassa ruokailla oikeassa fine dining -ravintolassa ja nauttia pienpanimoiden oluita, erikoiskahveja ja erilaisia viinejä.

– Rumasti sanottuna ennen festivaalille mentiin juomaan viinaa, sammumaan telttaan ja missaamaan bändejä. Se on selkeästi muuttunut nyt. Totta kai musa on edelleen meille tärkein juttu, mutta festivaali on entistä enemmän kokonaisuus, jossa ihmisten halutaan viihtyvän porttien aukenemisesta viimeisen bändin lopettamiseen asti. Siellä on Escape roomia, vaijeriliukua ja alueella pyörivää taikuria, ja näin monesti pienistä hetkistä tulee tärkeitä. Ihmiset saattavat sen lempibändin sijaan muistaakin juuri yhden biisin, jonka kuulivat maailmanpyörästä käsin, Kinnunen sanoo.

Vastaavanlaisia erikoisuuksia on nähty jo muutaman vuoden ajan myös Turun Ruisrockissa, jossa on sielläkin palveltu laatutietoista yleisöä muun muassa skumppabaarilla ja a'la carte -ravintolalla.

Provinssista löytyy keikkojen lisäksi muutakin ajanvietettä. Alueella katsellaan ainakin elokuvia, järjestetään Tubemiitti, joogataan, järjestetään pleikkariturnaus ja silent disco.

Keskiviikkona alkanut nelipäiväinen festarointi veti sateisesta säästä huolimatta paikalle 18 000 henkeä, mikä on huomattavasti edellisvuosia enemmän.

– Kaikkina kolmena seuraavana päivänä kävijämäärä tulee olemaan keskiviikkoa suurempi, järjestäjät vakuuttavat.

Provinssirock on kokenut viime vuosina melkoista ahdinkoa. 2013 paikalle saapui kolmen festaripäivän aikana vain 42 000 juhlijaa. Määrä oli surullisen pieni huippuvuoteen 2011 nähden, jolloin Törnävällä juhli 82 000 kävijää. 2014 Provinssirock typistyi kaksipäiväiseksi, ja keräsi Törnävänsaareen vain reilut 22 000 juhlijaa. Ennen varsinaista festaria järjestettyyn avajaiskonserttiin saapui 3000 kuulijaa.

– Nyt lipunmyynti on ollut moninkertaista aiempiin vuosiin verrattuna, joten merkit ovat tosi hyvät, Kinnunen sanoo.

Keskiviikkona Provinssi-illan päätti brittirockjättiläinen Muse, torstain huipensi Suomen festivaalihistorian kaikkien aikojen kalleimman show'n tarjoillut huippu-dj Calvin Harris. Provinssi jatkuu vielä perjantaina ja lauantaina, jolloin pääesiintyjiä ovat mm. Haloo Helsinki!, Deadmau5, Kygo, Antti Tuisku ja Faith No More.

Ota kantaa

Käytkö kesällä 2015 festivaaleilla?

Kyllä 43% En 42% En vielä tiedä 15%
Ääniä yhteensä 6418

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. Näytä lisää