Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Stam1na menestyksestään: ”Ei ole tarvinnut tehdä kokkiohjelmia ja tosi-tv:tä”

pitkä ura
Metalliyhtye Stam1nalla on Seinäjoen Provinssissa käsissään mielenkiintoinen urakka.
Stam1na takoo Provinssin jokaisena neljänä festari-iltana läpi yhden levynsä biisit kannesta kanteen, samassa järjestyksessä kuin levyllä.

Jokaisena iltana areenana on edellistä isompi lava. Urakka huipentuu viimeisenä festaripäivänä, eli lauantaina päälavalla, jossa yhtye esiintyy illan toiseksi viimeisenä esiintyjänä ennen koko juhlat päättävät Faith No Morea.

– Mehän olemme sellainen yhtye, joka ei ole koskaan ollut ihan siinä mainstreamissa, mutta aivan siinä rajalla. Meidät tuntee moni, mutta meistä ei ole juurikaan juttuja lehdissä, eikä meitä ole näkynyt tosi-tv-ohjelmissa. Siitä huolimatta vedetään lauantaina Provinssin päälavalla Apulannan ja Faith No Moren välissä, yhtyeen laulaja Antti "Hyrde" Hyyrynen sanoo.

– Ei ole tarvinnut olla kokkiohjelmissa, eikä olla tarvittu sitä oheissälää. Siitä voidaan olla ylpeitä, kitaristi Pekka Olkkonen nyökyttelee vieressä.

Neljän levyn soittaminen kannesta kanteen peräkkäisinä iltoina on bändille melkoinen urakka, jota varten on tarvittu myös extratreeniä. Mukana on nimittäin kaksi kappaletta, joita yhtye ei ole koskaan aikaisemmin soittanut livenä. Toinen kappaleista löytyy eilen torstaina kuullulta Viimeinen Atlantis -levyltä ja toinen lauantaina kuultavalta SLK:lta.

– Kolmen minuutin hiljaisuus ja Viimeinen Atlantis ovat biiseinä vähän eri tuutista kuin meidän muut biisit. Ne ovat aika haastavia soittaa ja ne vaativat vähän erilaista lähestymistapaa. Sen takia niitä ei ole koskaan aikaisemmin soitettu livenä, Olkkonen kertoo.

Yhtyeen faneja hemmotellaan

Stam1na-fanit ovat sosiaalisessa mediassa vitsailleet, että Seinäjoella ei suinkaan olisi edes kyse Provinssista, vaan tapahtuma on oikeasti vain Stam1nan nelipäiväinen keikka.

-– No ainakin meidän nimemme lukee koko festivaalin ajan joka puolella. On Camp Stam1na ja bändin nimi lukee ohjelmataululla joka päivä. Tämän jälkeen kaikki ainakin tietävät meidän nimen.

Neljän keikan lisäksi Provinssiin on järjestetty oma Camp Stam1na, jonne bändin fanit ovat voineet ostaa erikoislippuja. Alueella majoittuu parisataa bändin kovinta fania. Yhtye vierailee leirissä päivittäin tapaamassa fanejaan.

– Ajatuksena oli, että haluamme järjestää Stam1na-yhteisölle jotain erityistä. Meidän haave tietysti on, että vuoden päästä jotkut tulevat kertomaan, että heidän rakkaustarinansa alkoi Camp Stam1nasta, Hyyrynen virnistää.

”Alkoholijuttujen kanssa lauantaille”

Molemmilla miehillä on livesoittoon myös omat suosikkibiisinsä. Kitaristin näkökulmasta Olkkonen valitsee lempilapsekseen Maalla, merellä, ilmassa -biisin ja Hyyrynen Tsunamin.

Yleensä bändit voivat heittää keikan jälkeen vapaalle ja halutessaan rentoutua vaikka muutaman virvokkeen parissa. Neljän illan keikoissa tarvitaan kuitenkin jo kestävyyttäkin.

– Meille on pienillä erikoisjärjestelyillä järjestetty omakotitalo tästä lähistöltä, jossa voidaan grillailla, treenailla ja rentoutua. Kyllä noiden alkoholijuttujen kanssa sitten jaksaa odottaa sinne lauantaille, Hyyrynen sanoo.

Kymmenvuotinen ura

Neljän päivän ja neljän levyn putki on samalla eräänlainen katsaus Stam1nan kymmenvuotiseen uraan. Keskiviikkona soitettu debyyttilevy Stam1na ilmestyi vuonna 2005. Uransa aikana yhteensä kuusi levyä julkaissut yhtye näkee itsessään vain pieniä muutoksia vuosien varrelta.

– Musiikillisesti ollaan ehkä jollain tapaa vakavoiduttu. Meillähän on aina ollut sellainen rento lähtökohta tähän juttuun, mutta tietysti vuosien varrella tekniikka on kasvanut ja bändi on kasvanut. Koko tästä jutusta on tullut isompi Rubikin kuutio, mutta sillä on kiva pelata, Hyyrynen sanoo.

Joitain muutoksia on tapahtunut myös viisihenkisen yhtyeen henkilökemioissa.

– Ehkä toisten reaktioita osaa ennakoida kymmenen vuoden jälkeen aika paljon paremmin. Non-verbaalisen viestinnän lukeminen on helpottunut paljon, Hyyrynen sanoo.

– Kymmenen vuotta tämä perhe on ollut ympärillä. Poikamainen huumori meillä on ollut mukana koko ajan, se ei onneksi ole kadonnut mihinkään, Olkkonen summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    8. 8

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    9. 9

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää