Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Vesa-Matti Loiri kertoo ystävyydestään Sauli Niinistön kanssa – tapasivat ravintolassa 15 vuotta sitten

Vesa-Matti Loiri
Vesa-Matti Loiri kertoi IS:n haastattelussa ystävyydestään presidentti Sauli Niinistön kanssa.
Ilta-Sanomat tapasi Vesa-Matti Loirin tämän läheisen ystävän Pertti Melasniemen kotona. Kaksikko piti Espoon Luukissa Melasniemen kotona viime viikolla juhlat heidän 50 vuotta kestäneen ystävyytensä kunniaksi.

– Pelkäsin juhlia etukäteen. Mietin, ollaanko me haukattu liian iso pala, ja entä jos sataa, eikä olekaan hyvä fiilis, Vesa-Matti Loiri sanoo IS:lle.

– Juhlissa ei satanut. Se johtui siitä, etten ole ehtinyt erota kirkosta, hän jatkaa humoristisesti.

Musiikin ja esittävän taiteen legenda on ystävällisissä väleissä presidentti Sauli Niinistön ja tämän puolison Jenni Haukion kanssa. Loirin vieressä pöydällä on presidenttiparilta saatu valkoinen kukkakimppu ja samppanjapullo.

Loiri ja Niinistö tutustuivat vuonna 2000 ravintola Manalassa ollessaan viettämässä iltaa Hectorin ja Pave Maijasen kanssa.

– Hienoin hetki oli, kun presidenttipari istui eturivissä. Pertsa juonsi ja sanoi, että tänne ei ole kutsuttu yhtään mulkkua, Loiri kuvailee viimeviikkoisia juhliaan.

Lue Vesa-Matti Loirin yksityishaastattelu kokonaisuudessaan tämän päivän painetusta lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. 6

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    7. 7

      Susi tarttui 7-vuotiaaseen Ähtärin eläintarhassa – loukkaantunut poika yhä sairaalassa

    8. 8

      Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

    9. 9

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    10. 10

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. Näytä lisää