Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Ashton Kutcher vaippavastuussa – Mila Kunis puhui avoimesti vauva-arjesta

vauva-arki
Hollywoodin söpöläispariskunta Mila Kunis ja Ashton Kutcher elävät yhdessä lapsiperhearkea.
70’s Show -komediasarjasta tuttu näyttelijäpariskunta Ashton Kutcher, 37, ja Mila Kunis, 31, saivat esikoistyttärensä Wyattin lokakuussa 2014. Samana vuonna kihlautunut pariskunta meni naimisiin juuri äskettäin heinäkuun alussa.

The Telegraph -lehdessä julkaistiin Mila Kunisin erikoishaastattelu muun muassa äitiyteen liittyen. Kunis on aiemmin kertonut olevansa tällä hetkellä ylpeä kotiäiti ja panostavansa äitiyteen täysillä.

Kunis kertoo The Telegraphin haastattelussa, että myös Ashton on yhtä tosissaan isän roolinsa kanssa.

– Kun vauva syntyi ja imetin, hän sanoi, että ”tuo on sinun yhteytesi häneen. Minä haluan omani, ja siksi aion vaihtaa jokaisen vaipan”, Mila paljastaa.

Kunis kuitenkin jatkoi, että vaippojen vaihtaminen ei ole isälle helppoa julkisella paikalla.

– Pissavaipan voi vaihtaa noin vain, mutta kakkavaippa pitää mennä vaihtamaan vessaan. Hän sanoi, että hänen pitäisi mennä sitä varten naisten vessaan, Kunis kertoo.

Milalle Ashton on ensimmäinen aviopuoliso, mutta Ashton on ollut aiemmin naimisissa Demi Mooren kanssa. Kutcher ja Moore erosivat vuonna 2011.

Vaipanvaihdon lisäksi Kunis puhui haastattelussa myös äitiyden mukanaan tuomista syvällisemmistä ajatuksista. Kunis haluaisi kovasti, että Yhdysvalloissa olisi naispresidentti hänen tyttärensä elinaikana.

– Haluaisin naisen valkoiseen taloon, koska silloin tyttäreni voisi ajatella, että jos on naispresidentti, ei ole mitään, mitä hän ei voisi tehdä, Kunis kuvailee.

Lapsesta saakka näytellyt Kunis paljastaa myös, että hänen vanhempansa estivät häneltä pääsyn rahoihin täysi-ikäisyyteen asti. Näyttelijätär joutui taistella kännykän ja auton saamista varten samalla tavalla kuin muutkin teini-ikäiset.

– Kun lopulta katsoin pankkitiliäni, huusin, että mitä?! Kunis jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    6. 6

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Kerran eronneet ja yhteen palanneet Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen paljastavat: Intohimo ei tauonnut eronkaan aikana

    9. 9

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    10. 10

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    6. Näytä lisää