Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Rabbe Grönblomin kuolinilmoitus sunnuntain HS:ssa – muistosanoina suomalaisten rakastaman laulun sanat

Rakastetun pizzakeisarin kuolinilmoitus julkaistiin sunnuntain Helsingin Sanomissa.
Pizzakeisari Rabbe Grönblomin lähiomaiset muistavat rakastettua yrittäjää Helsingin Sanomien kuolinilmiotuksessa.

Perheen jättämässä kuolinilmoituksessa siteerataan Unto Monosen säveltämää ja sanoittamaa Satumaa -tangoa, jonka suomalaiset ottivat omakseen Reijo Taipaleen tulkitsemana vuonna 1962.

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa

missä onnen kaukorantaan laine liplattaa

missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan

siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan, lukee kuolinilmoituksessa.

”Rabbe sai elää täyden elämän”

Kotipizza- ja Omenahotelli-ketjut perustaneen Grönblomin Kerstin-leski kertoo Ilta-Sanomien viikonvaihteen toimittaja Rita Tainolan erikoishaastattelussa miehensä viime hetkistä. Kerstin Grönblomin mukaan hänen miehellään oli kovia kipuja ennen joulua, jotka pahenivat kevään myötä. Purjehtimista rakastanut Grönblom lähti ystäviensä kanssa purjehtimaan Kreikan saaristoon toukokuussa.

– Sovimme, että purjehdusreissun jälkeen minä menen muun perheen kanssa Kreikkaan. Niin tapahtuikin. Emme ehtineet olla siellä kauan, kun kivut pahenivat. Rabbe joutui siellä jo sairaalaan, ja päätimme lentää takaisin Vaasaan, Kerstin Grönblom kertoi IS:lle.

Suomessa Grönblom joutui lentokentältä suoraan Vaasan keskussairaalaan, jossa hän sai Kerstin-vaimon mukaan loistavaa hoitoa. Kerstin Grönblöm nukkui sairaalassa kolme viikkoa miehensä kanssa samassa huoneessa, mutta omassa sängyssä. Perheen jälkipolvi kävi päivittäin isää katsomassa.

– Hän nukkui syvää ja rauhallista unta, ei sitten enää siitä herännyt. Rabbe sai elää täyden elämän ja ehti tehdä niitä kaikkia asioita, joita hän halusi tehdä, Kerstin Grönblom kertoo IS:lle.

Monipuolinen yrittäjä

65-vuotias Grönblom menehtyi 29.6.2015. Hän oli syntynyt toukokuun 3. päivä vuonna 1950. Grönblom perusti ensimmäisen pizzeriansa vuonna 1976 ja laajensi sen Pizzeria N:o 1-ketjuksi. Myytyään sen hän perusti Kotipizza-ketjun vuonna 1986. Keväällä 2001 Grönblom aloitti matkustajaliikenteen Vaasan ja Uumajan välillä Silja Lineltä ostetulla Fennia-aluksella. Grönblom perusti myös Omenahotelli-ketjun vuonna 2003.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigeille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    8. 8

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    9. 9

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    10. 10

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. Näytä lisää