Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Katso video: Olli Lindholm säikähtää kuollakseen hurjana lyöviä liekkejä – ”Ju*****ta mä pelästyin!”

rock-säikähdys
Yö-orkesterin solisti Olli Lindholm säikähti oikein kunnolla sunnuntain keikalla.
Porilainen rockyhtye Yö esiintyi sunnuntaina Helsingin Narinkkatorilla Lidlin Grillimaisteri-tapahtumassa. Keikka sai yllätyskäänteen, kun shown pyrotekniikka pamahti päälle sovittua aikaisemmin.

Oheiselta, IS:n lukijan lähettämältä videolta näkyy hyvin, kuinka pahanpäiväisesti yhtyeen solisti Olli Lindholm pelästyy valtavaa pamausta ja hurjana lyöviä lieskoja.

– Oltiin sovittu, että huudatan ensimmäisen kappaleen aikana yleisöä. Ja kun huudan, että ”Hyvät naiset ja herrat, Yö!”, niin biisin ykkösiskulla liekit alkavat lyödä. Mutta ne löivätkin paljon aiemmin, varmaan 30 sekuntia liian aikaisin, Lindholm kertaa IS:lle.

– Se oli kauhea pamaus! Ne olivat ihan hirveät pommit. Luulin, että mä kuolen.

Todellista vaaraa ei kuitenkaan ollut. Lavan lattiaan oli merkitty teipein turvaraja, joka ilmoitti esiintyjille sopivan etäisyyden pyrotekniikasta.

– Oli siinä reilu metri liekkeihin, ellei parikin metriä, Lindholm kertoo ja vakuuttaa, ettei tapaus jättänyt sen kummempia traumoja.

– Ei niin minkäännäköistä. Mutta jumalauta että mä pelästyin!

Episodista huolimatta Lindholm ja muu orkesteri veti keikan kunnialla loppuun. Soittaminen viileässä kesäillassa kuulemma maistui siinä missä tapahtumassa jaettu ilmainen makkarakin.

– Musiikkia voi viedä kyllä joka paikkaan. Kun miettii, niin kyllä mekin kaiken maailman tilaisuuksissa esiinnytään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    8. 8

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    9. 9

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    10. 10

      ”Näin asia on täällä aina tehty” – 10 lausetta, joita ei koskaan kannata sanoa työpaikalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää