Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Entinen lapsitähti Satu Pentikäinen ruotii nykyartisteja – Arttu Wiskarille suorat sanat

Hitti
Nykyisin musiikinopettajana työskentelevä laulaja yllättyi päädyttyään mukaan rap-artisti Uniikin kappaleeseen.
Satu Pentikäinen nousi suomalaisen iskelmän tähtitaivaalle vuonna 1979 levytettyään suomenkielisen version Neil Sedakan One Way Ticket (to the blues) -hitistä.

Menolipusta tuli välittömästi hitti, kuten myös singlen b-puolella olleesta Odota en -kappaleesta. Pentikäisen ura artistina kesti 14 vuotta, minkä jälkeen hän vähitellen vetäytyi julkisuudesta.

Nykyisin Pentikäinen työskentelee musiikinopettajana Lahden steinerkoulussa. Hän kertoo pysyvänsä mielellään kärryillä siitä, mitä nuoret kuuntelevat.

Välillä entinen ja uusi sekoittuvat, kuten viime vuonna, kun rap-artisti Uniikki julkaisi Diandran kanssa levyttämänsä kappaleen Niin hyvä on. Kappaleeseen oli sämplätty mukaan pätkä Pentikäisen samannimisestä hitistä.

– Yläkoulun tytöt olivat kuunnelleet radiota ja tulivat sanomaan, että olen Uniikin biisissä. Sanoin, että enhän ole, mutta sitten oma poika sanoi, että ”nyt on Rähinällä kuunneltu sun vanhoja levyjä”. Pakko kai se oli uskoa, Pentikäinen naurahtaa.

Hän kertoo ihailevansa monia nuoria nykyartisteja, kuten Robinia ja Isaac Elliotia.

– Ja Anna Abreu on loistava! Pieni, pippurinen tyttö – ja mikä ääni!

Musiikinopettajana Pentikäisen huomio kiinnittyy monenlaisiin asioihin, kuten artikulointiin.

– Tämä on vähän tällainen ammattivika. Artikulointi aina ollut minulle tärkeää. Minua häiritsee hirveästi n-kirjainten liittäminen seuraavaan sanaan. Moni luulee, että jos artikuloi kunnolla, niin fraseeraus ja fiilis muka kärsivät. Ei se niin ole, vaan taitoa on osata tehdä sekin kunnolla.

– Arttu Wiskaria kuunnellessa on tullut sellainen ajatus, että nyt Arttu pätkäiset sanan tuolta tai soitan sulle, vitsailee Pentikäinen.

Nykyisessä työssään Pentikäinen pitää erityisesti siitä, kun saa oppilaat innostumaan jostakin uudesta ennakkoluuloistaan huolimatta.

– Siinä se on se musiikinopettajan ilo, kun näkee, että oppilaat nauttivat.

Lue viikonvaihteen Ilta-Sanomista, mikä sai Pentikäisen aikanaan vaihtamaan elämänsä suuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää