Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Häät tänä vuonna! Ensimmäinen yhteiskuva – tässä on Toni Niemisen Heidi-rakas

Häät tulossa
Mäkihyppysankari Toni Nieminen ja hänen Heidi-kihlattunsa menevät naimisiin myöhemmin tänä vuonna.
Loppusyksystä 2014 lähtien yhdessä olleet Toni Nieminen ja Heidi Laitila suunnittelevat jo kiivaasti tulevia häitään.

Pari meni kihloihin kesäkuun alkupuolella ja jo kihlauksen jälkeen Nieminen, 40, kertoi Ilta-Sanomille kesäkuussa, että pari on aloittanut häiden suunnittelun.

– Kihlaus tarkoittaa myös sitä, että olemme sopineet menevämme naimisiin. Siitähän kihloihin meneminen on aina merkki, totta kai, Nieminen kertoi kesäkuussa.

IS:n tietojen mukaan Niemisen ja hänen Heidi-rakkaansa häät ovat jo tämän vuoden puolella.

– Kutsukortteja tehdään nyt, jokainen voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä, Nieminen sanoo vihjaillen.

Minkäkokoiset häät ovat luvassa?– Ne ovat sopivan kokoiset häät.

Niemisen kihlattu Heidi Laitila on julkaissut sosiaalisessa mediassa muutamia yhteiskuvia Niemisen kanssa.

Muutamista yhteiskuvista huolimatta pari on kertonut varsin varovaisesti suhteestaan ja tulevista häistään.

– Minulle ei olisi väliä, vaikka häistä kerrottaisiin avoimesti, koska olen ollut aina avoin, mutta tässä hetkessä olen hieman väsynyt selittelemään suhteemme eri kiemuroita, Nieminen sanoo.

– Lisäksi tähän liittyy niin paljon muita ihmisiä. Haluan kunnioittaa heitä ja siksi pidettään tämä asia omana tietona.

Pariskunta asuu Oulussa, jonne Nieminenkin on kotiutunut, vaikka esimerkiksi MTV:n ravikommentaattorin työt vievät häntä hyvin usein Etelä-Suomeen.

– Olen kotiutunut Ouluun tosi hyvin, vaikka olenkin koko ajan tien päällä.

Miten aika riittää nyt häiden suunnitteluun?– No, kyllähän aika on kortilla, kun koko ajan olen tien päällä, mutta parhaani mukaan yritän auttaa hääjärjestelyissä. Kihlatun kontolle jää varmasti paljon, mutta häät tulevat varmasti järjestymään, Nieminen sanoo hymyillen.

Niemisen häävalmisteluiden etenemisestä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    7. 7

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. Näytä lisää