Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Marilyn Monroen alastonkuva: näin uskomattomasti sitä on jälkikäsitelty – katso ennennäkemättömät kuvat!

Kuuluisa kuva
Marilyn Monroesta vuonna 1949 otettua kuuluisaa alastonkuvaa käsiteltiin erittäin mielenkiintoisin tavoin yli 60 sitten.
Valokuvaaja Tom Kelleyn ottama kuva alastomasta Marilyn Monroesta makaamassa punaisen samettikankaan päällä on varmasti yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista alastonkuvista, jota on matkittu sittemin lukuisia kertoja eri lehdissä ympäri maailman.

Vuonna 1949 otetussa kuvassa tuleva seksisymboli Marilyn on vasta 22-vuotias, eikä loistelias ura ollut kuin vasta alkutaipaleella. Marilyn oli tuolloin rahapulassa, ja havitteli uraa Hollywoodin kirkkaissa glamour-piireissä.

Siksi Tom Kelley maksoi kuvauksesta Monroelle vaivaiset 50 dollaria. Kuvista tehtiin myöhemmin nakukalenteri, mutta suuri osa kuvista piiloutui Golden Dreams -kalenterin tehneen yrityksen arkistojen uumeniin.

Oheinen ikoninen kuva nousi julkisuuteen aikanaan vasta, kun Monroesta oli tullut koko maailman tuntema tähti ja seksisymboli. Kuva päätyi myös Playboy-lehden kanteen vuonna 1953.

Nyt kuuluisan kuvaussession arkistoihin hautautuneet negatiivit ja käsitellyt versiot on löydetty ja kuvat esitellään valokuvayhtiö LimitedRunsin näyttelyssä.

Jälkikäsitellyt kuvat ovat hyvin ammattitaitoisesti tehty, eikä niiden uskoisin olevan peräisin yli 60 vuoden takaa – niin aidon näköisesti Marilynin päälle on retusoitu esimerkiksi meikkiä, bikinit sekä musta, pitsinen alusasu.

Kuvat on tarkoitus myydä näyttelyn jälkeen ja niiden kokonaisarvon uskotaan nousevan miljooniin euroihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää