Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Räppäripoikaystävä juhlisti Kylie Jennerin täysi-ikäisyyttä julkaisemalla rakkaastaan paljastavan kuvan

synttärisankari
Kylie Jenneriin yhdistetty rap-artisti Tyga helli 18-vuotta täyttänyttä rakastaan useilla luksuslahjoilla, sekä paljastavalla kuvalla.
Kylie Jenner juhlii 18-vuotispäiväänsä tänään maanantaina. Kylie on saanut perheenjäseniltään lukuisia luksuslahjoja, mutta erityisen ilahtunut hän oli räppäri Tygan hänelle lahjoittamasta 350 000 euron arvoisesta Ferrarista.

Kylien syntymäpäivää juhlistettiin Hollywoodissa jo etuajassa eilen sunnuntaina ja Kylie kihersi onnesta tuliterän valkoisen Ferrarin kurvatessa juhlapaikan pihalle.

TMZ-sivuston mukaan Tyga oli törsännyt Ferrariin yli 350 000 euroa.

Kylie Jenner ja Tyga eivät ole vahvistaneet seurustelevansa, vaikka ovatkin liikkuneet tiiviisti yhdessä jo viime vuodesta lähtien.

Yhdysvalloissa Kylien ja 25-vuotiaan räppärin suhde on herättänyt huomiota, koska kaksikon välinen seksi olisi Kalifornian lain mukaan rikos, sillä osavaltion laissa seksin suojaikäraja on 18 vuotta.

Kylien täyttäessä 18-vuotta Tyga päätti juhlistaa rakkaansa täysi-ikäisyyttä julkaisemalla Kyliesta otetun seksikkään kuvan.

– Paljon onnea maailman siisteimmälle tytölle, hän kirjoitti Instagramissa.

Jos kuva ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

    5. 5

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    6. 6

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    7. 7

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

    5. 5

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    6. Näytä lisää