Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Downton Abbey päättyy syksyllä – näyttelijät paljastivat yksityiskohtia viimeisestä kaudesta

suosikkisarja
Downton Abbeyn viimeinen kausi nähdään syksyllä televisiossa. Varo juonipaljastuksia!
Huippusuositun englantilaisen draamasarja Downton Abbeyn kuudes ja viimeinen kausi ilmestyy Isossa-Britanniassa ensi syksynä.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kausi ilmestyisi jo syyskuussa, mutta sarjan tuotantoyhtiö ei ole vielä tiedottanut virallista julkaisuajankohtaa.

Sarja on ollut erittäin suosittu myös Suomessa ja siksi se otetaan oikopäätä mukaan Ylen syksyn ohjelmistoon.

– Kausi on jo hankittu Ylelle, mutta on Brittien päästä kiinni, koska se saadaan televisioon, sanoo Anna Raatikainen Yleisradiolta.

Downton Abbey kertoo tarinan samannimisestä englantilaisesta kartanosta, jossa paikallinen aatelisperhe asuu palvelijoineen. Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun ensimmäisen maailmansodan molemmille puolille.

Suomessa sarjan viisi ensimmäistä kautta ovat olleet nähtävissä ainakin Ylen TV1:llä ja verkossa maksullisessa Netflix-videopalvelussa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Yhteiskunnan muuttuminen modernimpaan suuntaan on vahvana taustateemana sarjassa. Kartanossa elävien aatelisten elämä ei voi jatkua yhtä yltäkylläisenä kuin aiempina vuosina.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Kuudennen kauden on kerrottu olevan ehdottomasti viimeinen kausi Downton Abbeyta, joten fanit odottelevat suurella mielenkiinnolla, miten kausi oikein tulee päättymään.

– Kuudennella kaudella kiihtyy idea siitä, että elämä Downton Abbeyssa ei voi jatkua sellaisena kuin se on aiemmin ollut, kertoo tuottaja Gareth Neame Vanity Fair -lehden erikoishaastattelussa.

Yhtä sarjan päähenkilöistä, kartanoherra Robert Crawleyta näyttelevä Hugh Bonneville kommentoi uutta kautta paljastamalla medialle yksityiskohdan juonenkäänteistä.

– Vierailemme naapurin luona, jonka täytyy kirjaimellisesti myydä hopeansa selviytyäkseen. Robertkin näkee, että muutos on tarpeen, Bonneville kuvailee.

Sarjan viimeisiä kohtauksia on kuvattu tänä kesänä Englannissa.

Jos päivitys ei näy, katso se täältä.

Sarjan näyttelijät ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa paljon liikuttuneita päivityksiä sarjan päättymisen johdosta. Suurin osa näyttelijäjoukosta on ollut sidoksissa sarjaan viimeiset viisi vuotta.

– Minulla on vain kaksi kuvauspäivää jäljellä! Kirjoittaa sarjassa Annaa näyttelevä Joanne Froggatt Instagram-sivuillaan.

– Oli outoa sanoa hyvästit linnalle, sarjan näyttelijä Laura Carmichael sanoi Vanity Fairille.

– Tuntui sekunnin murto-osan ajan siltä, että se ei enää ole kotimme. Eikä se tietenkään koskaan ollut kotimme, hän nauroi.

Sarjan kuvauspaikkana toimi Highcleren linna, joka on lähellä Newburyn kaupunkia. Se sijaitsee noin 107 kilometrin päässä Lontoosta. Linna on suosittu turistikohde Englannissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    7. 7

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    8. 8

      Imatran kolmoissurmasta epäilty on tunnustanut teon – Poliisi: ei selkeää motiivia

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    6. Näytä lisää