Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Radiohead-laulaja eroaa kumppanistaan 23 yhteisen vuoden jälkeen

Ero
Radiohead-yhtyeen nokkamies Thom Yorke kertoo eroavansa pitkäaikaisesta puolisostaan.
Englantilaisen Radiohead-yhtyeen laulaja Thom Yorke, 46, on eronnut puolisonsa Rachel Owenin kanssa. Ex-pariskunta oli yhdessä 23 vuotta.

NME-sivustolle lähettämässään tiedotteessa laulaja kertoo eron tapahtuneen yhteisymmärryksessä.

– Rachel ja minä olemme eronneet. 23 hyvin luovan ja onnellisen vuoden jälkeen olemme päättäneet lähteä eri teille. Päätös on tehty sovinnossa ja asia on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, laulaja kertoi sivustolle.

Thom ja Rachel tapasivat opiskellessaan Exeterin yliopistossa. Heillä on kaksi yhteistä lasta, 14-vuotias Noah ja 11-vuotias Agnes.

Radiohead viimeistelee parhaillaan yhtyeen yhdeksättä studioalbumia. Yhtyeellä on kestänyt pitkään työstää uutta albumia, sillä he eivät ole tehneet yhteistyötä pitkään.

Thom Yorke julkaisi viime vuonna toisen sooloalbumin.

Artikkelia korjattu: Yorke julkaisi toisen, ei ensimmäisen, studioalbuminsa viime vuonna.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  2. 2

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  3. 3

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  6. 6

    Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigeille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

  7. 7

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  8. 8

    Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

  9. 9

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  10. 10

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  2. 2

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  3. 3

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  6. Näytä lisää