Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Kohupoliitikko mukana viihdeohjelmassa – ”Aika harvoin aikuiselle ihmiselle tulee tilaisuus...”

Tosi-tv
Voitolla yöhön -sarjassa taitojaan ja rohkeutta testaavat suomalaisille tutut henkilöt.
MTV3-kanavan Voitolla yöhön -uutuussarjan osallistujakaartissa on mukana yllätysnimi politiikan kentältä. Estradiviihdeohjelmassa tullaan näkemään nimittäin kohukansanedustaja ja kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski.

Räväköistä ja suorapuheisista kommenteistaan tunnettu kokoomuksen kansanedustaja kertoo päättäneensä lähteä mukaan sarjaan ilman ennakkoluuloja.

– Aika harvoin aikuiselle ihmiselle tulee tilaisuus päästä laittamaan itsensä likoon näin jännittävällä ja mielenkiintoisella tavalla, hyvällä porukalla ja hyvän asian puolesta.

Perjantai-iltapäivänä Kampin kauppakeskuksessa järjestetyssä kilpailijoiden julkistustilaisuudessa Koski kertoi sarjan juontavalle Mikko Leppilammelle omaavansa yhden erikoistaidon.

– Olen todella hyvä nukkumaan vaativissa olosuhteissa, Koski nauroi.

Sarjan muina osallistujina nähdään räppäri Petri Nygård, ex-missi Viivi Pumpanen, näyttelijä Jukka Rasila sekä tv- ja radiojuontajat Aki Linnanahde, Juuso Mäkilähde ja Elina Kottonen.

20.9. alkavassa koko perheen viihdeohjelmassa seitsikko saa viikoittain uudet, vaativat haasteet, joita he treenaavat seitsemän päivän ajan yhdessä valmentajiensa kanssa. Kilpailijoiden oppimat taidot pistetään testiin suorissa lähetyksissä, joissa he kilpailevat erilaisissa rohkeutta ja lahjakkuutta vaativissa tehtävissä.

Koski nousi julkisuuteen rytinällä vuonna 2013, kun mediassa nostettiin esille, että kokoomusnuoret ajoivat tavoiteohjelmassaan muun muassa kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävän pykälän poistamista laista. Vastikään puheenjohtajaksi valittu Koski joutui tuolloin murskakritiikin kohteeksi puolustettuaan ohjelmaa julkisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää