Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Jukka Puotila sairastui vakavasti – ”Polvet notkahtivat, ja maailma pysähtyi”

Näyttelijä Jukka Puotila sai torstaina tietää, että hän on vakavasti sairas.
Rakastettu ja arvostettu näyttelijä Jukka Puotila puhuu hiljaisella äänellä. Sanojen tulo kestää hieman aiempaa kauemmin.

Syyskuussa 60 vuotta täyttävä näyttelijä kertoo, että syksystä tulee kova.

– Edessä on rankka hoitojakso ja se alkaa syyskuun alussa, hän sanoo.

Sympaattinen mies kertoo tunteistaan, kun hän sai kuulla syöpädiagnoosin.

– Polvet notkahtivat, ja maailma pysähtyi. Vaikka eläisi kuinka terveellisesti, ei ole takuita, mitä tapahtuu. Toivonkin nyt, että hyvä fyysinen kuntoni edesauttaa paranemistani, Puotila jaksaa puhua.

”Odottaminen oli kova juttu”

Palkittu, mm. 17 vuotta Kotikatu-sarjassa esiintynyt, näyttelijä on tottunut 40 vuoden uransa aikana ensi-iltoihin ja myöntää aina jännittäneensä niitä. Nyt hän sanoo, että diagnoosin odottaminen on ensi-illan jännitystäkin rankempaa.

– Odottaminen oli kova juttu. Oikeastaan kun sain tiedon, se oli helpotus. Se on kuitenkin fakta, ettei ensi-illan jännittäminen ole lähelläkään sitä tunnetta, minkä kävin läpi odottaessani tutkimusten tulosta, hän analysoi.

Kesäteatterissa tänä kesänä esiintynyt ja omaelämänkertakirjaa Taina Westin kanssa työstävä Puotila joutuu nyt perumaan kaikki Kansallisteatterin työnsä sekä saman teatterin ohjelmistossa olevan Saiturin joulu -ensi-illan.

Puotilan piti myös lähteä Jukka Puotila & 60 Kutsumatonta vierasta -kiertueelle, mutta se siirtyy nyt ensi helmi-maaliskuulle samoin kuin sovitut yksityis- ja yrityskeikat. Tulevien töiden aikataulu selviää lähiviikkoina.

– Haluan palata työn pariin niin pian kuin se on terveyteni kannalta mahdollista, toivon mukaan heti ensi vuoden alusta, Jukka Puotila painottaa.

Lue Jukka Puotilan koko haastattelu Ilta-Sanomien viikonvaihteen printti- tai verkkolehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää