Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Näin Tape Valkonen hurmasi Tiina Jylhän: ”Anna mulle kaksi viikkoa, niin olet umpirakastunut”

Parisuhde
Tiina Jylhän ja Tape Valkosen rakkaus roihahti kehonrakennuskisoissa.
Kahden kariutuneen avioliiton jälkeen kauneusyrittäjä Tiina Jylhä, 52, ehti vannoa ystävilleen, ettei hänen elämäänsä enää tulisi yhtään miestä. Toisin kävi, sillä Tiina tapasi kehonrakentaja Tapani ”Tape” Valkosen, 54, joka pyysi pian ensitapaamisen jälkeen Tiinaa antamaan hänelle kaksi viikkoa aikaa saada Tiina rakastumaan itseensä.

– Kaksi viikkoa meni aikoja sitten ja tässä me ollaan, Tiina naurahtaa.

Tiinan ja Tapen katseet kohtasivat ensi kertaa Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyissä kehonrakennuskisoissa vuonna 2005. Tape istui tuomaristossa ja toivoi kutsuvieraaksi pyydetyn Tiinan saapuvan seuraamaan kisoja.

– Tiesin, että on pieni mahdollisuus, että Tiina tulee paikalle. Kun näin Tiinan viimein saapuvan yleisöön, niin vinkkasin muille tuomareille, että nyt on kuulkaa mentävä. Menin katsomoon ja huikkasin Tiinan vieressä istuneelle henkilölle, että antaas heittää siitä, Tape muistelee.

– Tape näytti puhelimestaan numeroa, että eikös tämä ole sinun numerosi. Sanoin, että ei ole. Luulin, että hän on yrittänyt tavoittaa minua ja että kyseessä oli jotain työhön liittyvää. Hän oli hirmu korrekti, enkä olisi uskonut, että hänellä oli jotain muuta mielessä. Toivoin tietysti että olisi, sillä hän oli hurmaava, avoin ja mielenkiintoinen tyyppi, Tiina hymyilee.

Tape onnistui saamaan Tiinan numeron, mutta ei halunnut vaikuttaa liian innostuneelta. Tiina joutui odottamaan miehen yhteydenottoa useita päiviä.

– Ajattelin, että jos hän olisi minusta kiinnostunut, niin kai hän olisi soittanut heti. Kun Tape lopulta soitti, niin hän puhui niin voimakasta Karjalan murretta, että mua nauratti kauheasti ja luulin hänen laskevan leikkiä. Tape sanoi, että sulle varmaan kaikki hullut soittelee ja ehdottelee, mutta minä en ole hullu, vaan ihan täyspäinen, joten lähtisitkö ulos. Anna mulle kaksi viikkoa, niin olet umpirakastunut. Ajattelin, että okei, kyllä hänelle kai kaksi viikkoa voi aikaa antaa!

Ensitreffeille romantikoksi tunnustautuva Tape saapui kukkapuska kourassa. Ensitapaamisen jälkeen he ovat olleet lähes erottamattomia.

Tapen kaksi tytärtä aikaisemmasta liitosta sekä Tiinan tytär olivat aluksi varautuneita saadessaan tietää vanhempiensa tapailevan toisiaan.

– Aina uusioperheessä on sulautumisvaikeuksia. Alussa tytöt temppuilivat ja osoittivat mieltä mitä ihmeellisimmin tavoin, mutta nykyään meillä on todella läheiset välit. Tytöt tulevat hyvin toimeen keskenään, Tiina on todella läheinen tytärteni kanssa ja minä Tiinan tyttären, Tape sanoo.

Molemmat ovat joutuneet aikaisemmin pettymään rakkaudessa. Siksi onni ei ole heille itsestäänselvyys, vaan pari sanoo tekevänsä paljon töitä rakkauden eteen.

– Vastoinkäymisistä huolimatta en ollut missään vaiheessa katkeroitunut rakkaudessa. Vannoin tietysti ystävilleni ennen Tapen tapaamista, että en enää ikinä halua yhtään miestä elämääni pilaamaan, Tiina kertoo.

– Eletty elämä jättää aina jälkensä. Minulla oli tuolloin takana 20-vuotinen liitto, jossa oli loppuvaiheessa aika hankalaa. Muistan eron jälkeen rukoilleeni, että Luoja, anna minun rakastua tulisesti, ja rukouksiin vastattiin, sillä Tiina tuli elämääni, Tape sanoo.

Häitä juhlittiin Lappeenrannassa 2010. Nykyään Tallinnan Viimsissä asuva yrittäjäpariskunta on toisistaan edelleen aivan yhtä hullaantunut kuin suhteen alkutaipaleella. Päivittäiset pienet hellyydenosoitukset kuuluvat olennaisena osana parin arkeen.

– Toisen arvostus on tärkeintä. Mikään suhde ei kestä, jos sen eteen ei tee töitä. Pieni kosketus tai suukko kiireiden keskellä on meidän tapamme osoittaa toiselle arvostusta ja rakkautta, Tape kertoo.

– Hemmottelen miestäni kaikilla arjen pienillä asioilla ja nautin siitä suunnattomasti. Koen saavani tästä suhteesta aivan mielettömästi, Tiina kuvailee.

Molemmat toteavat olevansa nyt onnellisimpia kuin koskaan.

– Koen eläväni nyt elämäni parasta aikaa, Tape sanoo ja katsoo hymyillen vaimoaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. 6

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    7. 7

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    8. 8

      Senaatti vahvisti: James ”Mad Dog” Mattisista Yhdysvaltain uusi puolustusministeri

    9. 9

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    10. 10

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. Näytä lisää