Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Tällainen ihmistyyppi pärjää tosi-tv:ssä – käsikirjoittaja Outi Keskevaari paljastaa

TV-LEHTI
Käsikirjoittaja Outi Keskevaari on huomannut, että perfektionisteilla on vaikeaa tosi-tv-ohjelmissa.
Käsikirjoittaja Outi Keskevaari jos kuka tietää, mistä tosi-tv on tehty. Hän on käsikirjoittanut muun muassa Suurta seikkailua, Selviytyjät Suomea, Temptation Island Suomea, Hell’s Kitchen Suomea ja tanssikilpailu Dancea. Tänä kesänä Outi on kuvannut Paratiisihotellin suomalaista versiota Espanjassa, ja keväällä hän kävi Thaimaassa tekemässä uuden kauden Martinaan ja hengenpelastajiin.

– Tykkään itse eniten reality-ohjelmista, joissa on taviksia. Saan niistä eniten irti, ja niitä on ihana tehdä, Outi myhäilee. Tosi-tv:n lisäksi toimittajana uransa aloittanut freelancer-käsikirjoittaja tekee myös näytelmiä, tv-draamaa (Syke, Kimmo, animaatiosarja Pasila) ja elokuvakäsikirjoituksia (FC Venus, Ainoat oikeat).

Usein ajatellaan, että tosi-tv-ohjelmiin hakeutuu tietty ihmistyyppi, ne tyrkyt.

– Kyllä sellainenkin ihmistyyppi on olemassa, mutta heitä on kuitenkin aika harvassa osallistujien joukossa. Heitä valitaan mukaan paljon vähemmän kuin ihmiset luulevat, sillä toisenlaisiakin hakijoita on, ja he ovat usein paljon kiinnostavampia, Outi sanoo.

Hän muistuttaa, että niillä niin sanotuilla tyrkyilläkin on oma arvonsa ohjelmissa.

– Heissä on vähän sisäänrakennettuna se sama asia kuin julkkiksilla: he lähtevät mukaan määrätietoisemmin ja ovat paremmin selvillä siitä, mihin ovat hakeneet mukaan, Outi luonnehtii.


Suomalaisten tosi-tv-ohjelmien hakijamäärät vaihtelevat kymmenistä tuhansiin, ja myös valintaprosessit testeineen vaihtelevat ohjelman mukaan. Parhaiten tosi-tv-ohjelmassa esiintyminen sopii Outin mielestä kokemuksia haluaville, positiivisille ja avoimille ihmisille.

– Pikkuisen ilkeä pilke saisi silti olla silmäkulmassa. Olisi hyvä, että olisi valmis pelaamaan ja tekemään ohjelman puitteissa mitä tahansa. Aina välillä tapaa ihmisiä, jotka tajuavat formaatin ja osaavat käyttää sen tarjoamia keinoja, eli he tietyllä tavalla päättävät tuottaa hyvää tv-ohjelmaa käytöksellään. Sellaiset osallistuvat ovat todella ihania, ja he nauttivat siitä pelaamisesta itsekin, Outi sanoo.

Perfektionisteille tosi-tv-ohjelmat eivät välttämättä ole oikea paikka, vaikka hekin tavallaan ohjelmaan hyvää sisältöä tuottavat.

– Perfektionistit vaikuttavat usein tosi-tv:ssä todella kusipäisiltä, vaikka he itse asiassa kärsivät kovasti. He ovat tottuneet pitämään kaikki ohjakset omissa käsissään, joten heille on hyvin vaikeaa, kun minä äkkiä pyöritänkin heidän elämäänsä, Outi tietää.

Suomalaisia tosi-tv-osallistujia leimaa edelleen hiukan kasvojen menettämisen pelko. Ei oikein edes yritetä, koska on jotenkin pienempi häpeä hävitä yrittämättä kuin yrittää ja epäonnistua.

– Kaipaisin lisää rohkeutta heittäytyä formaattiin: kun pelaa isosti ja kunnolla, katsojat kyllä rakastavat sinua, kävipä pelissä miten tahansa, Outi kannustaa.

Jokaisessa tosi-tv-sarjassa tuntuu myös olevan joku, joka uskoo olevansa ovelampi kuin formaatti ja hallitsevansa tilanteen. Onko kukaan ikinä?

– Lähimmäs mitä olen nähnyt, on tulevassa Paratiisihotellissa, Outi vinkkaa.

Tosi-tv:n on jo arveltu tekevän kuolemaa maailmalla.

– Ei se tee. Pelkäsin itsekin jonkin aikaa julkkisformaattien valtaavan tilan tavisten tosi-tv:ltä, mutta nyt ei taas siltä näytä. Temptation Islandin menestys palautti uskon siihen, että tosi-tv:stä voi edelleen nousta kansansuosikkeja ja uusia staroja. Ja missä ihmiset televisiossa näkisivät tavallisia ihmisiä, jos eivät tosi-tv:ssä? Outi kysyy.


Tämän hetken tosi-tv ei niinkään ole enää fyysistä vaan emotionaalista extremeä.

– Trendinä on se, että etsitään tunnetta ja pureudutaan ihmisten perusvietteihin, kuten parisuhteisiin ja rakkauteen. Olipa kyseessä sitten gameshow tai ruokaohjelma, Outi sanoo.

Monet ajattelevat, että tosi-tv on sitä television pohjasakkaa.

– Ymmärrän todella hyvin, jos jotkut eivät sitä arvosta, ja minun puolestani tätä lajityyppiä saa vihata ihan vapaasti. Realityn tekemistä ei kuitenkaan arvosteta tarpeeksi. Koetaan, että sitä on helppo tehdä: mennään vaan sinne ja katsotaan, mitä tapahtuu. Niin se ei ole. Realityä ei ole pakko arvostaa, mutta toivoisin, että sen tekijöitä arvostettaisiin enemmän, Outi sanoo.

Temptation Island Suomi, uusinnat pyörivät parhaillaan Nelosella ja Livillä.

Martina ja hengenpelastajat, 2. kausi 3.9. alkaen Jimillä.

Paratiisihotelli, 29.9. alkaen Nelosella.

Ota kantaa

Osallistuisitko tosi-tv-ohjelmaan?

Kyllä 16% En 84%
Ääniä yhteensä 2459

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. 6

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    7. 7

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Sports Illustratedin historian uhkein malli poseeraa pelkässä vartalomaalissa: ”En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi”

    10. 10

      Entinen olympiaurheilija menehtyi vain 57-vuotiaana – löydettiin kuolleena uima-altaasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    8. 8

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. Näytä lisää