Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Uudistuneelta Scandinavian Hunksilta uusi show – ”Kyllä niistä vielä tulee pelimiehiä”

Tanssiryhmä
Scandinavian Hunks -tanssiryhmän jäsenet valmistautuvat parhaillaan uuden show’nsa ensi-iltaan.
Vuonna 2001 perustetun Scandinavian Hunksin uuden tanssishow’n nimi on Ice Breaker ja se saa ensi-iltansa 26. syyskuuta.

– Tunnin pläjäys on luvassa ja siinä on kaikki uutta, Hunks-pomo ja perustajajäsen Petri ”Mauno” Ahonen sanoo.

Tulevan show’n promokuvat otettiin Helsingissä sunnuntaina. Kuvauksiin osallistuivat kaikki 18 tanssiryhmän jäsentä, joista kolmasosa on täysin uusia tulokkaita.

Ahosen mukaan uuden show’n nimellä viitataan Hunksien haluun tehdä lopullinen läpimurto kansan sydämiin.

– Ehkä me nyt sitten lopullisesti murretaan fanien ja Hunksien välistä viimeisetkin jääsirpaleet ja sulatetaan ne show’n kuumuudella, Ahonen sanoo.

Ahosen mukaan vielä jokin aika sitten Hunksit miettivät tosissaan, miten tanssiryhmä jatkaa toimintaansa vai jatkaako lainkaan.

– Kutsuimme koko porukan kasaan ja kysyimme kaikilta, haluavatko he tehdä uuden show’n ja jätetäänkö homma tähän. Ei se lopettaminen kovin lähellä ollut, mutta meidän piti mitata, että koko ryhmä on sydämellään tässä mukana, Ahonen kertoo.

18-henkisessä Scandinavian Hunks -ryhmässä on mukana nuorukaisia, joista kaikki eivät olleet edes kouluiässä, kun Hunks perustettiin.

– Kun pojat ovat tulleet ryhmään, he ovat ylpeitä, että saavat olla mukana. Meitä kaikkia yhdistää halu esiintyä ja myös mua motivoi, kun ryhmään tulee mukaan tuollaisia nuoria ja innokkaita, Hunksien perustajajäseniin niin ikään kuuluva Jucci sanoo.

– Kyllä niistä vielä tulee pelimiehiä. On toki isot kengät, jotka heidän pitäisi täyttää, mutta kyllä heistä hyviä tulee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    6. 6

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    7. 7

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    8. 8

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    9. 9

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    10. 10

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    6. Näytä lisää