Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -morsiamen toive tv-katsojille: ”Olkaa ihmisiksi”

suosikkiohjelma
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioitunut Pia muistuttaa, että sarjan parit etsivät elämänsä rakkautta.
Ava-kanavan Ensitreffit alttarilla -sarjan ensimmäiseltä tuotantokaudelta tuttu Pia ohjeistaa blogissaan kaikkia huomenna alkavan toisen tuotantokauden katsojia. Helsingissä asuva Pia avioitui sarjassa Mäntsälästä kotoisin olevan Jussin kanssa. Pariskunta oli sarjan pareista ainut, joka päätti erota ohjelman viimeisessä jaksossa. Nykyään kolmesta parista yhtä pitää ainoastaan Esa ja Viola.

Pia on kuitenkin pysynyt ystävinä ex-miehensä Jussin kanssa.

– Teitä kaikkia muita pyydän olemaan ihmisiksi. Suhtautumaan suvaitsevasti, inhimillisellä ymmärryksellä ja lempeällä mielellä. Kannustamaan, tsemppaamaan, lähettämään kauniita ajatuksia ja sanoja, Pia kirjoittaa blogissaan.

Hän toivoo, etteivät tv-katsojat sortuisi nettikiusaamiseen kuten ulkonäön arvosteluun, luonteen mollaamiseen ja vihapuheeseen. Lisäksi hän toivoo, etteivät katsojat tekisi liian pikaisia johtopäätöksiä.

– Sillä edessänne on kuusi tavallista suomalaista naista ja miestä, jotka haluavat vain löytää elämäänsä rakkautta. Kuten jokainen meistä, hän muistuttaa.

Pia kuvailee, kuinka kuusi ohjelmaan osallistujaa ovat rohkeita ihmisiä matkalla kohti tuntematonta. Hän toivoo sarjan pareille muun muassa hillitöntä hekottelua, heittäytymistä, riskien ottamista ja ihania onnen hetkiä.

– Näitä kaikkia minä tahdon toivottaa teille – olkoon yhteinen retkenne elämänpituinen. Avioparina tai ystävinä.

Voit lukea Pian blogikirjoituksen kokonaan täältä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toinen tuotantokausi alkaa Ava-kanavalla syyskuun 1. päivä klo. 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

    6. 6

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    7. 7

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    10. 10

      SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

    6. Näytä lisää