Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Iron Maiden IS:lle : ”Syöpä oli shokki koko bändille”

rokkarilegenda
Laulajan sairastuminen on koetellut koko Iron Maidenia, yhtyeen musiikillinen johtaja Steve Harris kertoo IS:lle.
– Se oli valtava sokki koko bändille, Steve Harris sanoo.

Basisti muistelee viime talvea, jolloin hänen ”Iron Maiden -veljellään”, laulaja Bruce Dickinsonilla todettiin kielisyöpä.

– Diagnoosi tuli vasta levynteon jälkeen. Emme olleet uskoa sitä, sillä levytyksen ajan Bruce oli ihan terveenoloinen. Hän lauloi studiossa kuten ennen. Yhtä kovaa, yhtä voimakkaasti.

Syöpä se kuitenkin oli. Muutaman kuukauden ajan Dickinsonin elämä ja sen pienenä seurauksena myös koko Iron Maidenin tulevaisuus oli vaakalaudalla.

Laulu kuitenkin jatkuu – ja Iron Maidenin ura.

– Oli rankkaa odottaa tuloksia kontrolleista, koska hänen elämänsä ja meidän kaikkien tulevaisuus oli epävarma. Mutta elämä on tällaista.

Piina helpotti toukokuussa, jolloin yhtye tiedotti Dickinsonin parantuneen.

Vähän tuon jälkeen saatiin myös vahva elonmerkki, kun Iron Maiden kertoi levyttäneensä kokonaisen levyn ennen Dickinsonin sairastumista ja julkaisevansa sen syyskuussa.

Ja millaisen levyn!

Jo 1970-luvun puolivälissä aloittanut Iron Maiden on ehtinyt uransa 16. albumiin. Book of Souls on yli 90-minuuttisena kaikkien aikojen pisin Iron Maiden -albumi, mutta tämä ei merkitse laadusta tinkimistä määrän kustannuksella.

Levy on saanut muutamissa ulkomaisissa ensiarvioissa jyrkät kehut, esimerkiksi raskaan rockin raamattuna pidetty Metal Hammer antoi Book of Soulsille omalla asteikollaan täydet kymmenen pistettä!

– Kukapa ei tahtoisi saada hyviä arvosteluja mieluummin kuin huonoja. Nyt saamamme hyvät arviot nostavat varmasti myös fanien kiinnostusta. Mutta on syytä muistaa, että se kriitikkojen kehut eivät aina automaattisesti merkitse sitä, että fanit ovat mukana jutussa samalla innolla. Ja tärkeintähän on se, että musiikkimme miellyttää fanejamme, Harris miettii.

Uusi studioalbumi on vuosikymmenet merkinnyt sitä, että levyjulkaisun jälkeen Iron Maiden lähtee pariksi vuodeksi maailmankiertueelle. Sellainen suunnitelma on tälläkin kertaa – jos Dickinsonin terveys vain sen sallii.

– Ymmärrettävästikään hänen äänensä ei vielä ole siinä kunnossa, mutta toivottavasti ensi vuoden aikana on. Toivomme sitä tietysti todella, sanoo Harris.

Sanomattakin on selvää, että Suomi on mukana Iron Maidenin alustavissa kiertuesuunnitelmissa. Yhtye on ollut ahkera Suomen-kävijä ja saanut täältä vastineeksi yleisöä, joka täyttää isinä ja poikina niin areenat kuin stadionitkin.

Mutta tunne on tosiaan molemminpuolinen. Harris menee syvemmälle kuin Suomessa keikkailleet keskiyönauringon ihmettelijät yleensä menevät:

– Viihdyn Suomessa todella hyvin. Olen viettänyt siellä vaimoni kanssa lomankin kolme neljä kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. 6

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    7. 7

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    8. 8

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. Näytä lisää