Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Uudet katsojaluvut tulivat – karisiko Ensitreffit alttarilla -sarjasta uutuudenviehätys?

katsojaluvut
Ensitreffit alttarilla -sarjan toisen kauden avausjakso sai 200 000 katsojaa vähemmän kuin ensimmäisen kauden startti. Syynä lienee ennakkokohun puuttuminen, kirjoittaa IS Tv-lehden toimittaja Kirsi Jääskeläinen.
Kotimaisesta Ensitreffit alttarilla -realityohjelmasta alkoi viime tiistaina toinen kausi. Yhtäaikaa kahdella kanavalla esitettyä avausjaksoa seurasi Finnpanelin mukaan yhteensä 541 000 katsojaa, näistä 180 000 Avalla ja 361 000 MTV3:lla. Luku ei sisällä nettikatselua tai uusintoja.

Alkuvuodesta ohjelma ehti synnyttää kohun jo ennen alkamistaan. Ennakkokiinnostus näkyi ensimmäisen kauden katsojaluvuissa: aloitusjakso keräsi tuolloin yhteensä yli 750 000 katsojaa. Sarjan jatkuessa katsojaluvut vakiintuivat puolen miljoonan paikkeille.

Toisella kaudella konsepti on jo tuttu, mikä selittää katsojamäärän tippumisen. Voi päätellä, että toinen kausi kiinnostaa sarjaan ihastuneita, mutta uteliaat ovat jääneet rannalle.

Puoli miljoonaa on kuitenkin erittäin hyvä luku kotimaiselle reality-ohjelmalle – varsinkin, kun sarjassa ei yritetä synnyttää kohuja tai draamaa väkipakolla.

Ensimmäisessä jaksossa valikoitiin parit, ja seuraavassa on luvassa naimisiin meneminen. Toiselle kaudelle on löydetty sympaattiset, huumorintajuiset sinkut, joiden varaan koko ohjelman viehätys perustuu. On kiintoisaa seurata, kuinka heille käy.

Asiantuntijoiden parisuhdeneuvot alkavat hieman toistaa itseään, mutta ei kai kertauksesta mitään haittaakaan ole. Hyvä veto oli uudistaa asiantuntijatiimiä hieman tuomalla mukaan Mikael Saarinen. Valloittavat Maaret Kallio ja Kari Kanala ovat konseptin kulmakiviä.

Voi olettaa, että sarjan fanit pysyvät mukana kauden loppuun saakka.

Ensitreffit alttarilla Avalla tiistaisin klo 21.00.

Ota kantaa

Seuraatko Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa tälläkin kaudella?

Kyllä 62% En 38%
Ääniä yhteensä 4040

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    2. 2

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    7. 7

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    10. 10

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    2. 2

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. Näytä lisää