Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Pirunpellon ohjaajan uutuussarja liippaa Talvivaaran katastrofia läheltä: ”Olimme todellisuutta edellä”

Uusi tv-sarja
Pintaa syvemmältä -sarja kertoo saastuneista järvivesistä. Sen perusvire on vakavampi kuin ohjaaja Jukka Mäkisen viime vuosien töissä.
Kotikatsomo: Pintaa syvemmältä, TV1 sunnuntai klo 21.05

Pienen kunnan mökkijärven saastumisesta kertova uusi kuusiosainen draamasarja Pintaa syvemmältä sai alkunsa jo ennen Talvivaaran kaivoskatastrofin paljastumista. Tosielämä löi kuitenkin lisää vettä myllyyn.

– Talvivaaran jälkeen tuntui, että nyt tälle sarjalle on todella aihetta. Varmasti muillakin heräsi silloin kiinnostus ympäristöasioihin, sarjan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Jukka Mäkinen kuvailee.

– Sain ensimmäisen käsikirjoitusversion Jussi Alangolta kolmisen vuotta sitten, pari kuukautta ennen Talvivaaraa. Silloin ympäristöasioissa oli hieman hiljaista. Olimme todellisuutta edellä.

Pintaa syvemmältä -sarjan päähenkilö on Eriikka Väliahteen näyttelemä kotiseuduilleen palaava toimittaja Teija eli Tellu, joka alkaa selvittää, miksi tuttu järvi on täyttynyt turvepitoisella humuksella.

Ohjaaja Mäkisen oma kiinnostus luontoon heräsi jo kouluaikoina.

– Muuten iloisella 1960-luvulla biologian opettajani puhui, miten saasteet ovat ongelma ja luonnonvarat ovat katoavaisia. Hän teroitti, että pinta- ja pohjavesistä täytyy pitää huolta myös tulevien polvien puolesta.

– Sarja on fiktiota, mutta olemme pyrkineet tekemään asioista niin todentuntuisia kuin mahdollista.

Sivujuonteena Alzheimerin tauti

Sarjan toisena teemana on Tellun äidillä todettava Alzheimerin tauti.

– Meidän ikäisillämme ja nuoremmillakin alkaa olla siinä tekemistä, kun vanhemmilla todetaan muistisairauksia. Alzheimer koskettaa nykyään hyvin monia, myös omia tuttujamme ja lähisukulaisiamme.

Kuten aihepiireistä voi päätellä, uuden sarjan perusvire on vakavampi kuin Mäkisen viime vuosien töissä. Parhaiten hänet tunnetaan TV2:n suosittujen maalaiskomediasarjojen, kuten Mooseksen perinnön (2002), Turvetta ja timantteja -sarjan (2006) sekä etenkin Pirunpellon (2009–2013) ohjaajana.

Pintaa syvemmältä jakaa niiden kanssa samankaltaisen rakenteen.

– 20 viime vuotta olen rakentanut sarjat kuusi kertaa 50-minuuttisiksi, jolloin tarina hahmottuu kolminäytöksiseksi. Se helpottaa tekemistä ja katsomista.

Muusikko käsikirjoittajana

Toiseen käsikirjoittajaan Jussi Alankoon Mäkinen tutustui alun perin muusikkona.

– Kävimme hänen käsikirjoitusideansa rakennetta läpi yhdessä. Raakaversion jälkeen hän kirjoitti myös seuraavan version, johon lisäsin hieman draamaa ja tarvittaessa lyhensin ja tiivistin.

– Samalla tavalla olemme toimineet 20 vuotta myös Pirunpellon ja monet muut sarjat kirjoittaneen Heikki Luoman kanssa. Tässä panokseni juonenkehittelyssä nousi niin paljon, että päätimme jakaa käsikirjoituskrediitin. Yhteistyö Jussin kanssa sujui erittäin hyvin, Mäkinen kiittelee.

Kuvitteelliseen Kessinkosken kylään sijoittuvaa sarjaa on kuvattu muun muassa Pälkäneellä, Pinsiössä ja Tampereella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    5. 5

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    8. 8

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    9. 9

      Kukaan ei ostanut äidin käsitöitä myyjäisissä – pojan kultainen teko pelasti päivän

    10. 10

      Naapurimaiden johtajat ovat jo keskustelleet Trumpin kanssa – Suomessa puhelin ei ole soinut vieläkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    5. 5

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    6. Näytä lisää